Hyvää vappua oululaiset! Tasapuolisesti kaikki toverit ja kaverit!
Vappuperinteet muuttuvat Oulussakin. Tosin ovat voineet hyvinkin muuttua jo vuosia sitten, mutta en ole ajatellut asiaa aiemmin.
Tänään vappumarssi lähtee Otto Karhin puistosta 11.30 ja päättyy Rotuaarilla alkavaan juhlaan kello 12.
Marssin järjestelyihin osallistuvat Oulun Vasemmisto, SDP ja SAK.
Marssi ei ole pitkä, mikä on hyvin ymmärrettävää. Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenten keski-ikä taitaa olla 62 vuotta.
Mikä mahtaa olla vasemmistoliiton tai SAK:n jäsenten keski-ikä?
Lyhytkin marssi riittää, jos asian tuntee omaksi.
Vasemmisto ja sen edeltäjä SKDL juhlivat aikoinaan vappua aina Linnansaaressa.
Linnansaari on varmasti tänä vappunakin mielenkiintoinen ja jopa ajankohtainen paikka.
Samalla voi nauttia Oulun kauneimmista näkymistä – tähtitornista sekä Ämmän- ja Pokkisenväylän takana kohoavasta Pikisaaresta.
Katseen voi kääntää Raattiin, sen takana nousevaan Toivoniemeen ja Koskitien pistetaloihin.
Voipa Kuusisaarestakin näkyä väläyksiä, kun lehti ei ole vielä puissa.
Nämä oululaiset näkymät ovat niin hienot, että osa niistä on päätynyt verhoihin ja lakanoihin.
Ajankohtaisiksi näitä näkymiä eivät kuitenkaan tee verhot eivätkä lakanat, vaan halu rakentaa niin Raatinsaareen kuin Linnansaareen.
Ihan vähän vaan.
Raatissa rakentaminen keskittyisi Ämmänväylän suuntaisille pysäköintialueille.
Linnansaaressa saunarakentaminen tapahtuisi saaren länsipäässä.
Ajatus on saanut ainakin osassa oululaisia aikaan puistatuksia.
Kaupunki on tieten tahtoen pilaamassa merellisen Oulun, kun kaikki rannat muurataan umpeen.
Itselleni meri alkaa vasta Nallikarista. Raatti ja Linnansaari ovat Oulujoen suistossa.
Yhtä kaikki, sitä arvokasta ja kaunista oululaista ympäristöä ne ovat joka tapauksessa.
Yhdyskuntalautakunta on tehnyt oman linjauksensa.
Katsotaan, mitä suunnittelijat oikein keksivät. Päätetään vasta sitten, onko Raattiin tai Linnansaareen syytä rakentaa vai ei.
Paha on saanut pikkusormen. Annetaan koko käsi myöhemmin.
Raatissa ja Linnansaaressa kättä ei kannata antaa minkään havainnekuvan perusteella.
Oulussa on kuvien tuomasta todellisuudesta huonoja kokemuksia.
Miettikääpä vaikka, mitä on tapahtunut matkakeskuksen ja torihotellin kanssa.
Suunnitelmat elävät ja todelliset myyntiartikkelit asemat ja iltatorit jäävät havainnekuviin.
Suunnittelun edetessä paljastuu karu todellisuus.
Ainakin Raattiin piirretyt ökytalot puistattavat havainnekuvissakin – mokomatkin snorkkelit.
Onneksi lautakunta hakee muitakin havainnekuvia kuin asuintalojen kuvia.
Miksi ylipäätään Linnansaarta ja Raattia tarjotaan rakentamiseen?
Ensisijainen syy on raha.
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut tarvitsee jostakin miljoonansa oman olonsa varmistamiseen.
Kätevintä on myydä parasta, yhteistä Oulua vaikka tontti tai ranta kerrallaan.
Jos Raattiin rakennetaan asuntoja, uudet asukkaat varmasti haluavat nukkumaan heti, kun soitto alkaa Kuusisaaressa.
Oulun Kärpät joutuu äkkiä miettimään, minne se vie Qstockinsa.
Ei huolta. Kärpät taklaa Raatissa, mutta kuka hukuttaa saunamaan?