Toppilansalmen Toppilansaaren puolella sijaitsevan laiturin korjaus- ja rakennustyöt Reelinkiaukion ja Möljänsillan välisellä alueella ovat alkamassa.
Urakassa madalletaan noin 145 metrin matkalla vanhaa laituria, joka rakennetaan täysin valmiiksi, kertoo Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut tiedotteessaan.
Lisäksi urakassa korjataan korkeaksi laituriksi jäävällä osuudella reunapalkkia. Korkean laiturin osuudella väliaikaiseksi pintarakenteeksi jää hieno murske.
Möljänsillalta rannansuuntaisesti Reelinkiaukion ja Toppilan Möljän suuntaan rakennetaan kevyen liikenteen väylä. Uusi väylä liitetään molemmista päistä nykyisiin väyliin.
Pääurakoitsija on Destia Oy.
Työt alkavat toukokuussa ja valmista on määrä olla tulevana syksynä lokakuun aikana.
Rakennustöistä aiheutuu liikennehaittaa työmaa-alueen läheisyydessä ajoneuvoliikenteelle sekä kevyelle liikenteelle.