Suomen on otettava vahvempi rooli EU:n sisämarkkinoiden kehittämisessä Britannian EU-eron myötä, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi.
Sipilän mukaan Britannian lähtö EU:sta jättää unioniin aukon, jota Suomen on osaltaan täytettävä yhdessä Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Hollannin kanssa.
– Meidän pitää ottaa vahvempi rooli niissä kysymyksissä, missä Britannia ei ole enää vahvana puolestapuhujana, Sipilä sanoi toimittajille Kesärannassa.
Sipilä jakaa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin huolen brexit-neuvottelijoiden jättiläismäisestä urakasta. Sipilän mukaan Juncker ilmaisi viikon takaisessa EU-huippukokouksessa syvän huolensa siitä, onko neuvottelujen kaikilla osapuolilla realistinen kuva siitä, mitä neuvotteluissa on edessä.
– Vuosikymmenten kuluessa kertynyt yhteinen lainsäädäntöpaketti on valtava, ja on valtava urakka lähteä purkamaan sitä ja sopimaan kaikista asioista, Sipilä sanoi.