Ranskan lippujen merestä pilkottivat EU-liput, kun ranskalaiset juhlivat sunnuntaina Emmanuel Macronin nousua presidentiksi.
Marseljeesia tapaillen tuhannet ranskalaiset hullaantuivat vanhan kuninkaallisen linnan pihalla vaalituloksen selvittyä. Harras tunnelma kesti vain hetken, sillä pian Marseljeesi vaihtui poppiin ja juhlahumuun.
Louvren taidemuseon eteen oli kerääntynyt tuhansia ihmisiä ja saman verran turva-aitojen toiselle puolelle Tuilers'n puistoon.
Pariisilaiset ystävät Theophane Hartmann ja Gautier Boudinet-Lagarde olivat paikalla mielestään itsestään selvästä syystä. Osoittamassa, että populismin voittokulku on katkennut.
- Olen täällä, koska olen ylpeä eurooppalaisuudestani, Hartmann selitti EU-lippuun kietoutuen.
Boudinet-Lagarde epäili, ettei populismi tai syvällä muhiva EU-vastaisuus silti katoa Ranskasta mihinkään. Uuden presidentin on siksi osattava vastata ihmisten tyytymättömyyteen ja murheisiin.
Voima nuorissa vapaaehtoisissa
39-vuotiaan entisen investointipankkiirin ja talousministerin nousua presidentiksi ehdittiin povata gallupeissa jo pitkään.
Varaslähtöä juhlintaan ei silti uskallettu ottaa, sillä politiikan kommentaattorit muistuttivat viimeiseen asti brexitistä ja USA:n presidentinvaaleista ja siitä, että kaikki on mahdollista.
Macronin nousu Ranskan politiikan kärkinimeksi on ollut ilmiömäinen. Hän perusti En Marche -liikkeensä viime vuoden keväänä ja ilmoittautui presidenttikisaan puoli vuotta sitten. Miten miehestä on ehtinyt syntyä tällainen ilmiö?
Macronin kampanjatyöntekijä Stanislas Smiejan selittää onnistumista hyvällä organisoitumisella. Noin 3 000 vapaaehtoista on tehnyt töitä eri puolilla Ranskaa, uutterasti, ilman palkkaa. Heistä monille nämä olivat ensimmäiset vaalit, mutta he olivat taitavia sosiaalisessa mediassa.
Smiejan kertoi En Marchen vaalitilaisuudessa STT:lle lähteneensä itse mukaan Donald Trumpin valinnan jälkeen.
- Kun Trump valittiin, päätin lähteä mukaan, jotta sama vältettäisiin Ranskassa.
Macronin valinta tarkoittaa sitä, että Eurooppa-myönteinen tuuli on vihdoin voimistumassa. Euroopan kauhunvuodesta onkin tullut toivon vuosi, kun populistiset ääripuolueet ovat hävinneet sekä Hollannissa että Ranskassa.
- Toivon, että hän onnistuu tuomaan Ranskaan oikeanlaista dynaamisuutta. Me olemme sosiaalisesti liberaaleja ja avomielisiä, Smiejan sanoo.
Macronin voitto ravistelee Ranskan puoluekenttää, joka on tottunut oikeisto-vasemmisto-jakoon. Sitoutumaton keskustaliberaali-presidentti on todellisen haasteen edessä, kun hän yrittää kerätä taakseen enemmistön kesäkuussa pidettävissä parlamenttivaaleissa.