Rai­ta­nen nujersi vauh­dil­laan mai­le­rit

Kahden lajin kyky Topi Raitanen runnoi kirikykyisiltä mailereilta karkuun maastojuoksun SM-kisoissa Vierumäellä.

Kahden lajin kyky Topi Raitanen runnoi kirikykyisiltä mailereilta karkuun maastojuoksun SM-kisoissa Vierumäellä. Myös suunnistuksessa menestynyt estejuoksija otti toisen perättäisen 4 kilometrin kilpailun mestaruuden 3,7 sekunnin erolla Samu Mikkoseen.

Kahdella matkalla kilpaillut Jarkko Järvenpää toipui 12 kilometrin mestaruudesta kolmanneksi 4,8 sekuntia Raitasen perässä.

Raitanen, 21, oli maalissa iloinen ja helpottunut.

- Olin tosi epävarma, sillä tein vasta viime keskiviikkona kevään ensimmäisen onnistuneen vetoharjoituksen, Raitanen paljasti.

Raitanen on keskittynyt vain perusharjoitteluun, koska hän oli talven varusmiespalveluksessa. Tehoharjoittelussa olisi ollut sen takia tavallista suuremmat riskit.

- En uskaltanut tehdä kovaa treeniä, kun niistä pitää palautuakin, Raitanen tunnusti.

Raitasella on kesäksi kaksi tärkeää tavoitetta. Hän pyrkii heinäkuun alussa järjestettäviin suunnistuksen MM-kisoihin ja viikkoa myöhemmin järjestettäviin yleisurheilun nuorten EM-kisoihin.

Suunnistuksessa Raitanen tähtää sprinttiviestiin ja yleisurheilussa estejuoksuun.

- Olisi hienoa, jos pääsisin nuorten EM-kisoihin. Kunto ainakin olisi kohdillaan, kun suunnistuksen MM-kisat ovat vain viikkoa ennen, Raitanen totesi.

Raitasella on MM-suunnistuksesta nuorten viestikulta. Estejuoksu on silti hänen päälajinsa.

- Yleisurheilu on ensin, mutta juoksen sen rinnalla lähinnä suunnistuksen sprinttimatkoja ja syksyisin myös metsämatkoja, Raitanen kertoi.

Ilmoita asiavirheestä