Ranskassa on maan sisäministeriön mukaan 47,4 miljoonaa äänioikeutettua. Heistä noin 12 miljoonaa ei äänestänyt presidentinvaalien toisella kierroksella. Lisäksi uurniin työnnettiin 4,7 miljoonaa tyhjää tai mitätöntä lipuketta. Tämä on normaaliin verrattuna yli puolet enemmän.
Lisäksi Ranskassa oletetaan olevan yli pari miljoonaa täysin politiikasta irtautunutta. He eivät ole edes hankkineet välttämätöntä äänestyskorttia.
Ei myöskään voi unohtaa, että osa antoi äänensä Emmanuel Macronille, koska hän oli kahdesta pahasta pienempi. Osa äänesti häntä myös varmistaakseen, ettei Marine Le Pen voita.
Mediassa on annettu näiden äänestäjien määrästä hyvin vaihtelevia arvioita, mutta kaikki ovat ainakin yli 10 prosenttia Macronin saamista 20,7 miljoonasta äänestä. On mahdoton arvioida, kuinka moni antoi äänensä hänen itsensä ja edustamansa politiikan vuoksi.
Näin on käynyt ennenkin. Räikein tapaus oli vuonna 2002, jolloin Jacques Chirac sai 82,2 prosenttia äänistä. Hänellä oli vastassaan Front Nationalin (Kansallinen rintama) Jean-Marie Le Pen.
Tulevaisuuden kannalta tilanne näyttää huolestuttavalta. Macronin hyvin liberaalia politiikkaa vastustaa koko vasemmisto ja osa keskustan kannattajista. Myös maan polvilleen helposti saavista ammattiliitoista harvat antoivat tukensa Macronille ja nekin pitkin hampain.
Voidakseen hallita tehokkaasti Ranskaa Macronin on saatava kesäkuun 11. ja 18. päivän kansalliskokousvaaleissa (eduskunta) enemmistö taakseen tai vähintäänkin hyvin varmat liittolaiset. Jos Macron ei saa itselleen suopeaa hallitusta, hänen presidentinvallastaan katoaisi merkittävä osa.
Ranskalaisia ei lohduta, että ensi sunnuntaina Macronin virkaanastumisen jälkeen vallassa on maan kaikkien aikojen nuorin presidentti.
Ranskan toiseksi nuorin presidentti, Louis-Napoleon Bonaparte, joka valittiin pelkästään miesten äänin vuonna 1848, on huono esimerkki: neljä vuotta myöhemmin hän leipoi itsensä keisari Napoleon III:ksi ja toimi diktaattorin ottein.