Satavuotias Suomi –kirjoituskilpailu: 1. Palkinto: Maria Beslic, Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio.
Maa, jonka puolesta taistella
“Suomessa asiat ovat liian hyvin”, isäni täräytti eräänä iltana keskustellessamme suomalaisesta yhteiskunnasta. Silläkin uhalla, että kuulostan paatuneelta porvarilta, olen samaa mieltä. Havaintojeni mukaan harva tässä maassa välittää enää muista kuin itsestään ja omista oikeuksistaan. Ja jos välittääkin, välittämisen kohteet ovat hänen itsensä kaltaisia, uskovat samaan jumalaan ja käyttävät meikkivoidetta, jonka sävy on todennäköisemmin nimeltään norsunluu kuin kaakaopapu.
Isäni on kotoisin huomattavasti Suomea nuoremmasta valtiosta. Kroatia itsenäistyi irtautuen Jugoslaviasta verisen hajoamissodan seurauksena vuonna 1991, ja laman runtelema Suomi otti isäni ja muut sotaa paenneet hyvin vastaan. Toki rahaa oli vähän, mutta halua saada turvapaikanhakijat integroitumaan Suomeen oli paljon nykyistä enemmän.
Nykypäivän Suomessa rahaa sen sijaan iltapäivälehtien kauhukuvien sävyttämästä uutisoinnista huolimatta on, mutta kireä ilmapiiri ajaa ihmiset käpertymään omiin poteroihinsa. Suomi on maa, joka huolehtii kaikista, mutta joillekin se ei näytä sopivan. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Internetin keskustelut, joissa jokainen turvapaikanhakija leimataan rikolliseksi ja työnvieroksujaksi yksittäistapausten perusteella.
Kuitenkin tämä maa kantaa vastuunsa globaalissa kriisitilanteessa kansalaisten nuivasta suhtautumisesta huolimatta. Suomi ei työnnä täysiä kumiveneitä takaisin mereen tai rakenna muuria ympärilleen. Sen sijaan niin sanotut muukalaiset pyritään kotouttamaan. Monikin tuntemani ulkomaalaistaustainen pitää Suomea kotimaanaan, niin paljon se on heille antanut.
Toivonkin, että pian syntyvä siskoni saa nähdä sen Suomen, jossa ei vihata tai pelätä vierautta ja että hänen kanssaan hiekkalaatikolla voi leikkiä Jussi tai Faiza, eikä sillä ole väliä, mistä kumpikaan on kotoisin.
Se, että ihmiset pelkäävät menettävänsä erinomaiset etuutensa siksi, että turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen menee valtion ja kuntien resursseja, on yksisilmäistä ja itsekästä. On jokaisen etu, että tulevaisuuden Suomi on vahva ja yhtenäinen eikä muukalaisvihan rikkirepimä. Erilaisuus tietysti pelottaa, kuten se on aina pelottanut, mutta pelko ei ole yhtä kuin viha, ennakkoluulot tai rasismi. Tulevaisuuden Suomen kansa on minun silmissäni kuin mosaiikki: eri astioista lohjenneita sirpaleita, jotka kuitenkin muodostavat kauniin ja yhtenäisen teoksen.
Harva valtio voi sanoa, että se on onnistunut luomaan järjestelmän, jossa kansalaisten ei tarvitse murehtia oikeastaan yhtään mistään. Haittapuolena on tietty se, ettei toistenkaan puolesta viitsi olla huolissaan. Kun on varaa sulkea silmänsä ja sydämensä muiden ihmisten hädältä ja keskittyä kaivelemaan epäkiitollisena napanöyhtäänsä, asiat ovat niin hyvin, että ne ovat jo huonosti.
Lopuksi vielä pieni kertomus kiitollisuudesta. Pitkän ja poukkoilevan keskustelun lopuksi isäni sanoi jotain, mikä kiteyttää sen, mitä itse ajattelen suomalaisuudesta. "Tämän maan puolesta olisin valmis taistelemaan." Aika vaikuttavia sanoja entiseltä turvapaikanhakijalta, sanoisin.