Leijonat jatkaa tasapaksulla mutta voitokkaalla linjalla jääkiekon MM-kisoissa. Lauantaina päävalmentaja Lauri Marjamäen johtama Suomi kaatoi paremmin hiihtäjistään tunnetun Norjan B-lohkossa vasta jatkoajan jälkeen 3-2 (0-1, 2-0, 1-0, 0-1).
Norjallakin on rutinoituneita kiekkoilijoita riveissään, ja lopulta voitto lohkesi, mutta nähdyn kaltaisilla esityksillä Leijonat tuskin pitkälle MM-kisoissa tänä keväänä pötkii.
Esimerkiksi Norjan 2-2-tasoitusmaalissa vastustaja sai huseerata Suomen maalilla isännän ottein ja survoa kiekkoa pömpeliin.
- Kyllä se tasoitus harmitti. Siihen asti oli homma hanskassa. Aloituksesta tuli kolme vastustajan pelaajaa läpi ja runnoi kiekon sisään. Kolme pistettä oli otettavissa, mutta jääkiekossa tapahtuu tällaisia, sanoi Marjamäki.
Sukkasillaan
Suomen voittomaalin teki ensimmäistä miesten MM-turnaustaan pelaava Markus Hänninkäinen, jonka osumaan vapauttavan syötön tarjoili Mika Pyörälä.
- Kolmea pistettä tarjottiin, ei sitä otettu. Onneksi ei jääty tuleen makaamaan ja taisteltiin kuitenkin voittoon, Pyörälä totesi.
Suomelle maaleja tekivät ilahduttavasti myös puolustajat. Kokenut Leijonapakki Juuso Hietanen sekä aikuisten MM-kisojen ensikertalainen Julius Honka onnistuivat maalinteossa. Hongalle kyseessä oli ensimmäinen täysosuma miesten MM-kisoissa.
Ottelun avauserä oli Leijonilta aneeminen, mutta toisessa erässä otteet kohenivat. Leijonat pyrki Norjaa vastaan entistä aktiivisempaan peliotteeseen. Vastustajaa yritettiin painostaa aiempaa hanakammin sen puolustuspäässä, kun tilaisuuksia siihen aukeni. Päävalmentaja Marjamäki karjuikin useaan otteeseen ottelun aikana ”paine, paine” pelaajien tilannetajua vauhdittaakseen.
Pelaaminen oli silti ajoittain kuin sukkasillaan etenemistä. Lisäksi ihmetytti se, että joukkuetoverit antoivat norjalaisten murjoa Suomen nuorta tähtihyökkääjää Sebastian Ahoa sen kummemmin mitään vuonomaan pelaajilta ”kyselemättä”.
Turhia rangaistuksia ei saisi tietysti ottaa, mutta joukkuetoverin puolustaminen kuuluu oleellisesti kiekkoiluun. Se tuottaa tunnetta ja luo yhtenäisyyttä, ja tuskin Leijonilla näitä hyveitä on muille jakaa.
- Ei kai siinä...en minä huomannut mitään, hämmentynyt Aho kommentoi asiaa.
"Manu oli urheilumies henkeen ja vereen"
Leijonat kiekkoili mustat surunauhat yllään presidentti Mauno Koiviston muistolle. Suomen joukkueessa on useampi pelaaja, joka on syntynyt Koiviston presidenttikauden päättymisen, eli vuoden 1994 jälkeen. Sen sijaan joukkueen kokeneempi kaarti, kuten Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä varttuivat lapsuudessaan Koiviston kaudella.
- Oli hieno homma, että saimme Kansainväliseltä jääkiekkoliitolta luvan pitää surunauhoja. Oli kunnia pelata surunauhoilla, "Manu" oli urheilumiehiä henkeen ja vereen, Pyörälä sanoi.
Hassunhauskoista asusteistaan tunnetulla tv-kommentaattori Juhani Tammisella oli myös tilannetajua. Koiviston muistoa kunnioittaakseen hän oli pukeutunut tummiin ja jättänyt värikkäät asusteet syrjään.
- Totta kai näin, Tamminen totesi.
Suomi pelaa jo sunnuntaina Sveitsiä vastaan.
- Sveitsi on laadukas joukkue. Se pelaa todella vauhdikasta kiekkoa, Marjamäki sanoi.