Riku Aalto va­lit­tiin Teol­li­suus­lii­ton johtoon - uusi jät­ti­liit­to aloit­taa täy­si­mää­räi­ses­ti ensi vuoden alusta

Uusi liki 230 000 palkansaajan Teollisuusliiton rakentaminen pääsee toden teolla vauhtiin samalla kun syksyn työmarkkinakierros lähestyy.

Uusi liki 230 000 palkansaajan Teollisuusliiton rakentaminen pääsee toden teolla vauhtiin samalla kun syksyn työmarkkinakierros lähestyy. Liiton johtoon valittiin torstaina odotetusti Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Syksyn liittokierrokselle Metalliliitto, Puuliitto ja TEAM menevät vielä erillisinä liittoina. Samalla neuvotteluissa haetaan tiivistä yhteistyötä ja Aallon mukaan myös osoitusta siitä, että voimien yhdistäminen kannattaa.

- Kyllä yhdistyminen tarkoittaa, että meidän koordinaatio, yhteiset tavoitteet ja toisten tukeminen on entistä vahvempaa, Aalto sanoi valintansa jälkeen.

Työnantajapuolelta on jo hyvissä ajoin toppuuteltu työntekijäliittojen esiin nostamia palkankorotustoiveita, vaikka talouden ja viennin näkymät ovat piristyneet kevään myötä selvästi.

- Jos työnantajalta kysyy, niin koskaanhan siellä ei palkanmaksuvaraa ole, vaikka minkälainen taloudellinen tilanne on. Aika monella firmalla menee erittäin hyvin, ja tilauskirjat on täynnä, Aalto kommentoi.

Joukkovoimaa työmarkkinoiden murrokseen

Teollisuusliitto syntyy, kun Metalli, TEAM ja Puuliitto yhdistyvät. Uusi liitto, samoin kuin työttömyyskassat yhdistävä Teollisuuden työttömyyskassakin, aloittaa täysimääräisen toimintansa ensi vuoden alussa. Teollisuusliiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin muun muassa Metallin liittosihteerinä toiminut Turja Lehtonen.

Teollisuusliitto on SAK:n toiseksi suurin jäsenliitto PAMin jälkeen, ja se edustaa liki neljännestä SAK:n jäsenmäärästä. Liitto solmii kaikkiaan 33 työehtosopimusta 17 työnantajaliiton kanssa.

Teollisuusliiton ensimmäinen liittokokous järjestetään ensi marraskuussa.

Yhdistymisellä haetaan joukkovoimaa tilanteessa, jossa työmarkkinat ovat murroksessa ja työehdoista neuvotellaan liittojen kesken eikä keskusjärjestötasolla.

Mukana yhdistymishankkeessa oli aiemmin myös Paperiliitto, mutta se jättäytyi pois viime vuoden lopulla.

Ilmoita asiavirheestä