Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo olevansa valmis nostamaan kiintiöpakolaisten määrää, mikäli EU-tasolla päästään sopuun turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvästä kokonaisratkaisusta.
Sipilä puhui Kirkkopäivillä Turussa.
Sipilän mukaan olennaista olisi pyrkiä auttamaan ihmisiä mahdollisimman lähellä heidän kotimaataan.
Euroopan unionin olisi yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa parannettava kotinsa jättäneiden pakolaisten olosuhteita.
Arkkipiispa Mäkinen: Kirkko auttaa paperittomia
Suomessa asuvia uuspaperittomia tulee auttaa, linjaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen.
Uuspaperittomilla tarkoitetaan esimerkiksi niitä, jotka ovat jääneet Suomeen sen jälkeen, kun ovat saaneet turvapaikkahakemukseensa lainvoimaisen kielteisen päätöksen. Paperittomien tilanne on yksi keskustelunaihe Kirkkopäivillä Turussa.
Kirkko auttaa ihmisiä taustasta tai statuksesta riippumatta, Mäkinen sanoo.
Julkisen vallan velvollisuus on hänen mukaansa taata perusoikeuksien toteutuminen kaikkien Suomessa olevien ihmisten osalta.