Iistä läh­töi­sin oleva Essi Hauk­ka­maa pyö­rit­tää omaa tuo­tan­to­yh­tiö­tä Aust­ra­lias­sa – "Ha­luai­sin tehdä elo­ku­van il­ma­ki­ta­roin­nis­ta"

Iiläisellä Essi Haukkamaalla, 43, ei koskaan ollut muita urahaaveita kuin tehdä elokuvia.

Elokuvatuottaja Essi Haukkamaasta tuli elokuvatuottaja.
Elokuvatuottaja Essi Haukkamaasta tuli elokuvatuottaja.
Kuva: Pekka Peura

Iiläisellä Essi Haukkamaalla, 43, ei koskaan ollut muita urahaaveita kuin tehdä elokuvia. Niitä hän alkoi tekemään jo teini-iässä yhdessä veljiensä Jussin ja Laurin kanssa. Joskus niitä näytettiin Nätteporin auditoriossa.

Alkujaan Haukkamaasta piti tulla näyttelijä tai käsikirjoittaja, mutta sitten hän havahtui siihen, että mikäli haluaa saada tehtyä elokuvia, ne tarvitsevat rahoituksen. Hänestä tulikin elokuvatuottaja.

–Tuottajan työ sopi luonteelleni. Se on siinä mielessä kiitollista työtä, että siinä saa olla monien asioiden kanssa tekemisissä käsikirjoituksesta visuaaliseen kerrontaan. Tuottajalla on kaikki osa-alueet omissa hyppysissään.

Vuodesta 2011 lähtien Haukkamaa on pyörittänyt omaa dokumentteihin ja laatudraaman keskittynyttä Greenlit Productions -tuotantoyhtiötään Australiassa Sydneyn lähistöllä, missä hän on asunut useaan otteeseen 2000-luvun alusta lähtien. Hänellä on 6-vuotias poika ja 12-vuotias tytär, joilla on australialainen isä.

Viime maaliskuusta lähtien tuotantoyhtiöllä on ollut toimisto myös Helsingissä. Sitä pyörittää Haapavedeltä kotoisin oleva tuottaja Merja Ritola. Ritolan ohella Haukkamaan yhtiökumppaneita ovat ohjaajat InderjitKaurKhalsa ja Maria Ruotsala.

– Teemme Merjan kanssa töitä 24/7 aikaerosta johtuen. Kun toinen nukkuu, toinen tekee töitä.

"Make movies not war"

Lukioajoista lähtien elokuva- ja tv-alalla työskennellyt Haukkamaa on ollut mukana lukuisissa tuotannoissa aina Paluulippu Mombasaaan -elokuvasta (2002) lähtien, viimeisimpänä ovat Likainen pommi (2011) Oppipoika(2013) ja suomalais-liettualainen yhteistuotanto Santa (2014). Hän on ollut tuottajana myös muun muassa Ylen tosi-tv-sarjassa AupairitAustraliassa (2016).

Toukokuun puolivälissä sai ensi-iltansa hänen tuottamansa ja Inderjit Kaur Khalsan ohjaama dokumentti War/Peace yhdysvaltalaisista 1960–70-luvun vasemmistoradikaaleista. Se nähdään myös ensi viikon alussa Oulussa, elokuvateatteri Plazassa.

”Make movies not war” oli Essi Haukkamaan motto jo nuorena elokuvantekijänä, mutta se pätee myös hänen uuteen dokumenttiinsa. Haukkamaa ja hänen pitkäaikainen ystävänsä Inderjit Kaur Khalsa halusivat tehdä elokuvan rauhan puolesta.

Idea dokumentista sai kuitenkin alkunsa Khalsan selailtua vuoden 1970 Time-lehteä helsinkiläisessä antikvariaatissa. Lehti oli julkaistu samana vuonna kuin hän oli syntynyt. Siinä oli juttu Manhattanilla tapahtuneesta pommi-iskusta, missä kuoli kolme parikymppistä nuorta.

Iskun takana oli sotaa vastustava The Weather Underground -ryhmä, joka vaikutti 1960–1970-luvuilla Yhdysvalloissa. Sen entiset johtohahmot pääsevät dokumentissa ääneen.

– He vastustivat Vietnamin sotaa, mutta väärin keinoin. Dokumentissa pohditaan, mikä sai heidät hyvin kasvatetut ja hyvien perheiden lapset käyttäytymään niin.

Elokuvassa käydään läpi amerikkalaista poliittista historiaa, mutta siinä pohditaan hieman myös nykypäivää.

– Asiat toistuvat sykleissä. Tuntuu, että ihmiskunta ei mene eteenpäin ja politiikka, varsinkin Amerikassa, toistaa itseään. Olisi hienoa, jos saisimme syklin murrettua. Jokainen voi tehdä vain oman pienen osansa. Omaa aktivismiani on tämän elokuvan teko.

Ilmakitarointi sydäntä lähellä

Mutta millaisen elokuvan Essi Haukkamaa haluaisi vielä tehdä? Vastaus tulee nopeasti ja empimättä.

– Haluaisin ehdottomasti tehdä dokumenttielokuvan ilmakitaroinnista. Tunnen ilmakitaran MM-kisoissa pärjänneitä tyyppejä ympäri maailmaa. Olen ollut ilmakitaraorganisaatiossa töissä Oulussa jo ihan alkuaikoina, joten siksikin ilmakitarointi on hyvin lähellä sydäntäni – ja siihen liittyy myös rauhanaate! Ihmettelen vain, miksi dokumenttia ilmakitaroinnista ei ole tehty jo aiemmin.

Ennen uusia työsuunnitelmia Haukkamaa astelee vihille australialaisen miehensä kanssa. Häitä vietetään juhannuksena Oulussa. Sen jälkeen he asettuvat Australiaan pysyvämmin.

– Se tuntuu hyvältä reissuvuosien jälkeen, Haukkamaa toteaa.

Ilmoita asiavirheestä