Ammattiopisto Luovi rakentaa uusia tiloja toiminnalleen sekä Nahkatehtaankadulla että Intiön kasarmialueella Veteraanikadulla.
Taustalla ovat oppimisympäristöjen kehittäminen, vanhojen kiinteistöjen laajat korjaustarpeet ja tiloissa työskentelevien henkilöiden sisäilmaoireilut.
– Joillain henkilöillä on ollut viitteitä oireilusta ja olemme perustaneet sisäilmatyöryhmän reilu vuosi sitten, Luovin kiinteistöpäällikkö Petri Petäjäjärvi kertoo.
– Kummassakin kohteessa on tehty sisäilmatutkimuksia, mutta raja-arvojen ylityksiä ei ole löytynyt.
– Nahkatehtaankadulla olemme peruskorjanneet asuntolan ja F-osan vuonna 2014, ja ne ovat hyväkuntoista rakennuskantaa.
Muu osa Nahkatehtaankadun rakennuksista puretaan ensi lukuvuoden jälkeen ja tilalle nousee uudisrakennus.
Kasarmialueelle rakennetaan uudisrakennusta, joka valmistuu helmikuussa 2018. Sen alta on purettu vanha päärakennus, jonka sisäilman laatu aiheutti oireilua.
Uuteen noin 4 500 neliön rakennukseen siirretään Nahkatehtaankadulta purettavien osien toimintoja.
– Pärjäämme hyvin vähillä väistötiloilla. Olemme laatineet tilaohjelman, jossa on tarkasteltu toiminnan tarvitsemien tilojen määrää, Petäjäjärvi sanoo.
Luovin tilantarve Oulussa pienenee tulevaisuudessa, eikä Nahkatehtaankadulle rakenneta yhtä suuria tiloja kuin mitä sieltä puretaan.