Ylimäki lähtee Psoasin joh­dos­ta

Noin kaksi vuotta Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (PSOAS) toimitusjohtajana toiminut Tuula Ylimäki lähtee toimitusjohtajan paikalta Incap Oyj :n palvelukseen. Hän aloittaa uudessa työpaikassaan lokakuun alussa.

-

Noin kaksi vuotta Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (PSOAS) toimitusjohtajana toiminut Tuula Ylimäki lähtee toimitusjohtajan paikalta Incap Oyj :n palvelukseen. Hän aloittaa uudessa työpaikassaan lokakuun alussa.

Ylimäki sanoo lähtönsä olevan täysin hänen henkilökohtainen päätöksensä.

"Minulla ei ollut talon tullessa tarkoituksena, että näinkin nopeasti jättäisin tehtäväni, mutta saamani työtarjous oli sen verran houkutteleva että päätin tarttua siihen", toteaa Ylimäki.

Päätös toimitusjohtajan viran jättämisestä ei Ylimäen mukaan ollut helppo.

"Olen nukkunut useamman yön yli miettiessäni, ennen kuin pystyin tekemään lopullisen ratkaisuni. Mietittyäni kummankin työn plussia ja miinuksia päädyin tällaiseen ratkaisuun."

Ylimäki sanoo viihtyneensä työssään erinomaisesti ja jättävänsä työnsä hyvillä mielin seuraajalleen.

"Sain työskennellä hyvässä työyhteisössä ja yhteistyö Psoasin johdon ja hallituksen kanssa toimi moitteettomasti", Ylimäki painottaa.

Jatkajaa ylimäen jättämälle toimitusjohtajan pestille ei ole vielä nimetty. Kuulostelut uuden toimitusjohtajan löytämiseksi on käynnistetty ja hallituksessa on päätetty istuntopäivä, jolloin se käsittelee Ylimäen eropyynnön ja ottaa kantaa millä tavalla Psoas lähtee hakemaan virkaan jatkajaa.

Ilmoita asiavirheestä