Ykkönen
AC Oulu - VG-62 2-1 (1-1)
Oulu AC Oulun manageri Miika Juntunen oli lauantaina alkuillasta iloinen mies. Juntusella oli syytä onnitella itseään.
Brasilialainen Jeferson Pires siirtyi Porista Ouluun juuri Juntusen houkuttelemana. Viime huhtikuun viimeisenä sunnuntaina Juntunen sai viimein keskikenttäpelaajan nimen sopimuspaperiin: brassi on vähintään kahden kauden ajan AC Oulun mies.
Juntunen teki onnistuneen hankinnan. Eilen Pires laukoi kauden seitsemännen maalinsa. AC Oululle se merkitsi täyttä pistepottia ja pysymistä tiukasti ykkösdivisioonan kärkikastissa.
Pelitapahtumiin nähden täysin oikeudenmukainen ratkaisu syntyi, kun 90 minuuttia oli jo pelattu. Vieraiden maalia ensimmäistä kertaa vahtinut nuori Stefan Wahlsten kaatoi rangaistusalueella Vesa Kiljusen. Pilkulta Pires täräytti AC Oulun voittomaalin.
"Se oli helppo homma. Näin, että maalivahti liikahti toiselle sivulleen ennen vetoa. Sen jälkeen oli helppo pistää pallo maaliin", Pires iloitsi.
Voitto nosti AC Oulun tasapisteisiin karsijan paikalla olevan RoPS:n kanssa. Oululaisilla on tosin kaksi ottelua enemmän pelattuna kuin jo kuusi pistettä edellä olevalla kärkijoukkueella TP-47:llä ja myös RoPS:lla.
Pires ei kuitenkaan pitänyt mahdottomana sitä, että AC Oulu nousee sarjassa vielä torniolaisten ohi.
"Pelejä on jäljellä vielä paljon ja pisteitä jaossa vielä enemmän", Pires laski nopeasti ja korosti, että nyt AC Oulun joukkueessa on hyvä henki ja iloinen meininki. "Tappioita ei tietenkään kärsi enää tulla, ei ainakaan täällä kotikentällä."
"Meillä meni alkukausi hyvin. Sitten tuli muutama häviö ja se stressasi selvästi joitakin pelaajia, mutta se vaihe on nyt jo ohi", keskikentällä vieraille vaikeuksia aiheuttanut 25-vuotias Pires sanoi.
Valmentaja Ari Härkösen ilme oli alakuloisen mietteliäs vielä vähän ennen loppua. Peli ei sujunut aivan toivotusti ja täysi pistepottikin näytti jäävän saamatta.
Maali vapautti, tottakai, myös Härkösen hillittyyn riemuun.
"Nollapeliä emme pystyneet pitämään, mutta olihan tämä hemmetin tärkeä voitto."
Ylimääräisiä tykytyksiä valmentajalle aiheutti ainakin vieraiden Jussi Luotonen, joka 71. minuutilla 1-1-tilanteessa karkasi helposti luottotoppari Aki Karppaselta. Luotonen laukoi avopaikastaan kuitenkin pahasti oikealta ohi.
"Se olisi saattanut viedä pisteet vieraille. Oma peli olisi siinä tapauksessa maistunut paljon huonommalta kuin nyt voiton jälkeen", Härkönen puisteli.
Keskikentän pohjalla pelannut Jussi Viljanen otti varoituksen ja huilaa ensi lauantain Kuusankoski-ottelun. Vesa Kiljunen loukkasi jalkansa rankkariin johtaneessa tilanteessa, mutta saattaa Härkösen käsityksen mielestä päästä säikähdyksellä.
VG-62 jäi nyt taulukossa AC Oulun taakse. Toinen perättäistappio kismitti vieraiden valmentajaa Jami Walleniusta.
"Viikko sitten Rakuunat voitti meidät (1-0) ja sai maalinsa 89. minuutilla. Ja nyt sitten tämä."
"Mutta AC Oulu oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Mutta tapa, millä voitto tuli, harmittaa."
Vierailla oli Oulussa vain 13 pelaajaa. Ainoat vaihtopenkkiläiset olivat Vesa Noponen sekä lopussa ulosajettua maalivahtia Wahlstenia korvaamaan tullut Sami Sinkkonen.