Kaupunginhallitus ja maalaiskunnan kunnanhallitus nimesivät kumpikin seitsemän jäsentä ohjausryhmään, jonka tehtävänä on laatia syyskuun puoliväliin mennessä esitys Rovaniemi-selvityksen käytännön toteuttamisesta.
Rovaniemen maalaiskunnan ja kaupungin tarkoituksena on teettää vertaileva selvitys siitä, onko kuntien edullisempaa jatkaa itsenäisinä kuntina toiminnallista yhteistyötä lisäten vai päätyä kuntaliitokseen.
Asemansa perusteella ohjausryhmään valittiin kummankin kunnan valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajistot. Varsinaisen toimeksiannon ohjausryhmä saa vasta tekemänsä selvitystyön jälkeen. Jo aikaisemmissa neuvotteluissa kunnat ovat sopineet, että vertaileva selvitys tilataan ulkopuoliselta asiantuntijataholta, jonka kummatkin kunnat hyväksyvät.
Yhteinen vertaileva selvitys voidaan teettää kaupungin ja maalaiskunnan toimeksiannosta esimerkiksi valitsemalla ja asettamalla yhteinen selvitysmies tai selvitystyöryhmä. Mahdollista on myös pyytää sisäasianministeriötä asettamaan kuntajakoselvittäjä, jolloin valtio vastaa kustannuksista.
Rovaniemen maalaiskunnan valtuusto suostui kuntaliitosselvitykseen toukokuun lopulla. Järjestöjen nimienkeruuu kuntaliitosselvityksen vaatimiseksi alkoi vuoden 2002 marraskuussa, kun keskustan valtuustoryhmä maalaiskunnassa vastusti kuntaliittoselvityksen tekemistä. Keskusta käänsi takkiaan ja suostui selvitykseen, kun järjestöjen nimienkeruu oli loppusuoralla.