Perussuomalaisista irtautunut Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä ilmoittaa ensi viikolla, mikä heidän tulevan puolueensa nimeksi tulee.
Eduskuntaryhmän johtaja Simon Elon mukaan uusi puolue on toiminnassa ensi syksynä.
Ensin perustetaan yhdistys. Sen jälkeen kerätään 5000 kannattajakorttia, jonka jälkeen rekisteröidytään puolueeksi.
– Ei sen puolueen perustaminen ole vaikeaa vaan menestyvän puolueen luominen. Meillä on edellytykset menestyvän puolueen luomiseen.
Elon mukaan eduskuntaryhmään ei ole tullut uusia hakemuksia. Elon mukaan ryhmällä ei ole edes pakottavaa tarvetta kasvaa, koska nyt ryhmässä on hyvä toimintakyky, hyvä henki ja yhtenäisyys.
Elo itse ilmoitti virallisesti lähettäneensä eroilmoituksen perussuomalaisesta puolueesta.
Elo sanoo, että halusi ilmoittaa erostaan ennen kuin kukaan erottaa häntä.
– Koin, että minut on jo viime viikonlopun tapahtumien myötä erotettu siitä aatteellisesta kodista ja nyt olen teknisesti hoitanut asian tänään. Se on ilmoitusasia, Elo sanoo.
Elon mukaan hänen lisäkseen muutamia muitakin ryhmän edustajia on jättänyt eroilmoituksen perussuomalaisista. Elo ei halua tarkentaa, keistä on kyse.
Hänellä ei ole tietoa, onko ulkoministeri Timo Soini jättänyt eroilmoitusta.
Uusi vaihtoehto -ryhmä ottaa käyttöön ryhmäkansliamallin. Elo kertoo, että ryhmälle tulee pääsihteeri, apulaispääsihteeri sekä poliittisia sihteereitä ja ryhmäavustajia. Ryhmäkanslian työntekijöiden rekrytointi aloitetaan Elon mukaan myöhemmin.