Vihreät eivät yh­dis­täi­si euro- ja kun­nal­lis­vaa­le­ja

Vihreän liiton hallitus ei halua yhdistää ensi vuoden europarlamentti- ja kunnallisvaaleja. Vihreät pelkäävät kunnallisvaalien äänestysvilkkauden laskua ja myös sitä, että vaalien yhdistäminen pidentäisi jatkossa myös kunnallisvaalien jakson viiteen vuoteen.

Vihreät sanovat, että paikallistason politiikassa ja eurooppalaisessa poliittisessa päätöksenteossa on vähemmän yhtymäkohtia kuin esimerkiksi eurooppalaisessa ja kansallisessa politiikassa.

Europarlamentti- ja eduskuntavaalien yhdistäminen olisikin vihreiden mielestä sisältöjen kannalta luontevampaa kuin muiden vaalien yhdistäminen. Lisäksi se tekisi EU-päätöksenteon demokraattisemmaksi, vihreät katsovat.

Ajatuksen euro- ja kunnallisvaalien järjestämisestä samaan aikaan esitti ensimmäisenä keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen lehtikolumnissaan kesäkuussa.

Tämän jälkeen kuusi suomalaista europarlamentaarikkoa lähetti asiaa koskevan aloitteen oikeusministeri Johannes Koskiselle (sd.).

Ilmoita asiavirheestä