Vas­ta­syn­ty­nyt tun­nis­taa oman äidin äänen

Puhukaa mitä puhutte, mutta vastasyntynyttä ei huiputeta. Vauva erottaa oman äidin puheen vieraista äänistä jo ennen syntymää.

Siinä hän nyt on, isän ja äidin kullanmuru, ponteva vastasyntynyt tyttövauva. Tukka on pystyssä kuin punkkarilla ja pikkuruisilla kasvoilla on tätimäisen tiukka ilme. Sikiunta nukkuva vauva näyttää olevan muissa maailmoissa, mutta todellisuudessa hän on äärimmilleen virittynyt tunnistamaan ääniä ja tuoksuja ja reagoimaan kosketukseen ja etenkin oman äidin läheisyyteen.

Hiljattain julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan sikiö pystyy jo vähän ennen syntymää erottamaan oman äidin äänen vieraiden ihmisten puheesta. Äidin puhuessa sikiön sydämen syke kiihtyi, mutta vieraaseen ääneen sikiö reagoi sykkeen hidastumisella.

Tarja Hentonen ja Anssi Mattila, vastasyntyneen tyttövauvan onnelliset vanhemmat, eivät hetkeäkään epäile, etteikö tutkimus pitäisi paikkaansa. Anssi on valmis vannomaan, että vauva tunnisti ennen syntymää myös isän äänen. "Mahassa näkyi heti hetkahdus, kun sanoin että hei, isi täällä. Kyllä se tunnisti minunkin ääneni."

Tarja kertoo puhelleensa lapselle odotusaikana paljon. "Raskauden loppuvaiheessa, kun laskettu aika oli ylittynyt 12 vuorokaudella, aloin huhuilla, että äiti täällä, voisit jo tulla!"

Myös Tarjan esikoinen, neljävuotias Aleksi, taputteli ja paijasi äidin vatsaa ja lähetti pikkuiselle iltaisin hyvänyönsuukkoja.

Vauva, jota vanhemmat odotusaikana kutsuivat "Empuksi", oli vilkasluonteinen jo ennen syntymää. Kun Tarja illalla kävi yöpuulle, vatsassa alkoi kova potkinta ja porhallus, jota jatkui puolille öin saakka. Vauvan syntymän jälkeen kiiminkiläisperhe majoittui Oysin synnytysosaston perhehuoneeseen, jossa myös isä sai yöpyä äidin ja tyttären luona.

"Tätä tyttöä on pussailtu", Anssi sanoo onnellisena, nostaa lapsen syliinsä ja moiskauttaa poskelle hellän suukon.



Luonto valmistelee
pärjäämään maailmassa


Tutkimuksessa, joka julkaistiin toukokuussa ilmestyneessä Psychological Science -lehdessä, oli mukana 60 naista, joilla raskaus oli edennyt 38. viikolle. Naiset jaettiin kahteen ryhmään, ja molemmissa ryhmissä sikiön sydänäänet nauhoitettiin kolmessa vaiheessa: ennen koetta, kokeen aikana sekä sen jälkeen.

Sikiö alkaa kuulla ääniä 30. raskausviikolla, ja vähän ennen syntymää sikiö kykenee tutkijoiden mukaan jo erottamaan oman äidin äänen vieraista äänistä. Tutkimuksessa 30 sikiölle soitettiin kaiuttimella vatsanpeitteiden läpi nauhalta oman äidin lukemaa runoa ja toisen ryhmän sikiöt saivat kuulla nauhalta vieraan naisen runoa. Kaiuttimen etäisyys kohtuun oli kymmenen senttiä. Koetta edelsi kahden minuutin hiljaisuus, koe kesti toiset kaksi minuuttia, minkä jälkeen seurasi jälleen kahden minuutin hiljaisuus.

Kun kaiuttimesta tuli oman äidin ääntä, sikiöiden liikkeissä ei havaittu muutoksia, mutta lähes kaikilla sikiöillä sydämen syke kiihtyi noin viidellä lyönnillä minuutissa. Vieraan naisen ääntä soitettaessa muutos oli päinvastainen: syke hidastui viidellä lyönnillä..

Tutkijoiden mukaan tärkein havainto ei ole sydämen sykkeen kiihtyminen äidin äänelle vaan se, että ryhmät reagoivat eri tavalla kahteen erilaiseen ääneen. Tutkijoiden mielestä tämä osoittaa, että sikiö kykenee erottamaan tutun äänen vieraasta. Luonto virittää sikiön valmiuksia herkkään vuorovaikutukseen äidin kanssa syntymän jälkeen, kun napanuora on katkaistu.

Ilmoita asiavirheestä