Koeajo: Uu­dis­tu­nut Renault Clio on mukavan ketterä

Useista kilpailijoista poiketen Clion saa myös farmarina. Tällöin tavaratila kasvaa 445-litraiseksi

Kuva: Auto Bild

Clio onnistuu yhdistämään ranskalaista mukavuutta ja hyvää ajettavuutta.

Kuva: Auto Bild

Auto Bild logo

Tämä juttu on Auto Bildin tuottamaa sisältöä.

Renaultin suosittu pik­kuauto Clio on kokenut kasvojenkohotuksen. Resepti on tuttu ja pe­rinteinen: pieniä parannuksia au­ton ulkonäköön, sisätiloihin ja va­rusteluun.

Clion ulkonäössä ei ole ollut ai­emminkaan valittamista – pik­ku-Renault on autoluokassaan mukavan erilainen ilmestys. Face­lift-hienosäädössä esimerkiksi va­loissa on siirrytty led-tekniikkaan. Lisäksi yksityiskohtiin on panos­tettu – vanteet saa nykyisin myös mustalla korostevärillä.

Myös moottoripaletti on ihail­tavan moderni. Listoilta löytyy perinteisen 1,2-litraisen vapaasti­hengittävän moottorin lisäksi 90- ja 120-hevosvoimaiset bensaturbot sekä 90-hevosvoimainen diesel. Te­hokkaamman bensiinimoottorin saa myös 6-portaisella kaksoiskyt­kinautomaatilla.

Edullisimmillaan Clion saa 15 000 eurolla. Nyt koeajettuun modernimpaan turbomoottoriin pääsee käsiksi kohtalaisella 900 euron lisäsijoituksella. Clio ei ole siis aivan autoluokkansa edullisin vaihtoehto, mutta se on silti luok­kansa myydyin auto Euroopassa. Minkälaista vastinetta sen antaa rahalle?

Ajettavuus kohdallaan

Clio erottuu luokassaan hyvin on­nistuneen ajettavuuden ja muka­vuuden yhdistelmällä. Jousitus on auton kokoluokka huomioiden yl­lättävän mukavuuspainotteinen. Alusta nielee mukavasti tien epä­tasaisuudet ja kallistelee mutkissa rauhallisesti.

Tästä huolimatta ajettavuudes­ta ei joudu tinkimään ainakaan talvikelissä, vaan auto tuntuu mukavan ketterältä ja leikkisäl­tä – kuten pikkuauton kuuluukin. Ohjauksesta löytyy moniin nyky­autoihin verrattuna yllättävän hy­vin tuntumaa, joten liukkailla ke­leillä ajaminen ei tuota ongelmia.

Clio onnistuu yhdistämään ranskalaista mukavuutta ja hyvää ajettavuutta.

Kuva: Auto Bild

Ajoasento on kohtalaisen mu­kava myös pitkälle kuljettajalle, ja etuistuimen säädöt riittävät sie­dettävästi jopa lähes 2-metriselle kuskille.

Pehmeiltä ja mukavan tuntuisil­ta istuimilta jää kuitenkin kaipaa­maan parempaa sivuttaistukea ja ryhdikkyyttä. Lisäksi istuinosa on jätetty ikävän loivaan kulmaan, jo­ten reisituki on heikko, ja kaikki paino jää takamukselle. Tämä tun­tuu rasittavalta erityisesti pidem­millä ajomatkoilla.

Turbolla eteenpäin

Ahdetun 3-sylinterisen 0,9 litran moottorin teho on 90 hevosvoi­maa, ja sille luvataan hyvin mal­tilliset 94 gramman päästöt. Näin pienet päästöt vastaavat 4,2 lit­ran yhdistettyä kulutusta. Muu­tos edeltäjään on yli kymmenen grammaa alaspäin, eli saavutusta voidaan pitää hyvänä.

Käytännön ajossa kulutus oli alhainen, mutta se jäi silti luva­tuista lukemista – pääkaupunki­seudulla bensiiniä paloi sadalla kilometrillä noin 5,5 litraa. Matka-ajossa kulutus tipahti lähemmäs ilmoitettua yhdistettyä kulutusta – parhaimmillaan päästiin jopa al­le 4,5 litralla.

Hauskasti pörisevän kolme­mukisen moottorin ilmoitettuun tehoon nähden käytännön suo­rituskyky tuntuu aavistuksen kal­pealta. Sekä vääntöä että huippu­kierrosten kiihtyvyyttä vaikuttaa uupuvan jonkin verran. Ero tun­tuu vielä odotettua suuremmal­ta, kun tietää, että TCe 90 -mootto­reissa on vääntöä ja tehoa hetkeksi lisäävä overboost-toiminto. Tämän pitäisi antaa väliaikaisesti vii­si lisähevosvoimaa ja 15 newton­metriä lisää vääntöä esimerkiksi ohitustilanteita varten. Myös kyl­mä moottori aiheuttaa ongelmia, sillä tällöin eteneminen takerte­lee ajoittain alakierroksilla vedä­tettäessä.

Vaihteisto on monesta nykyau­tosta poiketen vain 5-portainen. Vaihdekepin tuntuma on muus­ta ajettavuudesta poiketen ikä­vän epätarkka. Välitykset on teh­ty matka-ajoa ajatellen mukavan pitkiksi – esimerkiksi viitosvaihde takaa pikkuautolle kohtuullisen matalat kierrokset jopa moottori­tieajossa.

Lisävalintainen automaattivaih­teisto on 6-portainen, ja kuuden­nelle vaihteelle olisi käyttöä myös manuaalilaatikossa. Kaupunkiajoa ajatellen viisilovisen pitkät väli­tykset ja pienen moottorin ohut alavääntö ovat haitaksi. Tiukem­missa paikoissa joutuu hakemaan ykkösvaihdetta takaisin silmään, vaikka auto olisikin jo mukavassa hölkkävauhdissa. Myös peruutus­vaihde on hämmentävän pitkä, ja erityisesti ylämäkeen peruuttaes­sa kytkintä joutuu luistattamaan ikävän hartaasti.

Kohtuullinen varustelu

Clio on sisätiloiltaan miellyttävän jämäkän ja laadukkaan tuntui­nen. Käytetyt materiaalit ovat toki edullisen oloisia, mutta ne tuntu­vat silti hyvin fiksuilta tämän luo­kan autoon.

Mittaristo on selkeä, ja huo­mattavan suuri digitaalinen no­peusmittari on plussaa myös pa­remmalla näöllä varustetuille kuljettajille. Sen ansiosta nopeu­den seuranta käy helposti vilkaise­malla, eikä etenemisvauhdin tark­kailuun joudu keskittymään liikaa.

Mittaristosta käskytettävä ajo­tietokone tuntuu vanhanaikaiselta ja hieman hankalalta käyttää. Esi­merkiksi vakionopeudensäätimen asettaminen tiputtaa ruudulla ol­leen informaation pois, kunnes sen etsii listasta uudelleen näy­tölle. Ajotietokoneen tekstit ovat myös suomennettu vain osittain, mikä tuntuu oudolta ratkaisulta.

Zen-varustetasosta alkaen koje­laudasta löytyy 7-tuumainen kos­ketusnäyttö. Viihdelaitteisto on to­teutettu ajotietokoneesta poiketen mukavasti kokonaan suomeksi. Näyttö on fiksusti mattapintainen, mutta se näkyy silti hieman keh­nosti auringonpaisteessa. Lisäksi näytön käyttäminen vaatii yllättä­vän voimakkaita painalluksia.

Vakiovarusteena oleva mä­kilähtöavustin on mukava li­sä erityisesti Helsingin kan­takaupungissa pyöriville.

Lisävarustelistalta löytyy nykyisin myös suuremmista ja kalliimmis­ta autoista tuttu pysäköintiavus­tin, jonka avulla taskuparkit voi jättää kokonaan auton vastuulle.

Niukasti tilaa

Pidempikin kuljettaja mahtuu kohtalaisen mukavasti etuistui­mille. Vaikka akseliväliä on lähes 2,6 metriä, etupenkkien takapuo­lella on huomattavasti tiiviimpää.

Takatilat ovat ahtaat sekä jal­ka- että päätilan osalta. Tavara­tilaa on kohtalaisen mukavasti. Hatchbackin 300-litraisen tavara­tilan lattia on tarpeeksi matalalla, joten tilaa riittää myös korkeus­suunnassa.

Parempia kuljetusominaisuuk­sia kaipaava voi hankkia Clio-far­marin – farkkukoria ei ole tarjolla läheskään kaikkien sen kilpailijoi­den mallistossa. Tällöin tavaratilan koko kasvaa lähes 50 prosenttia 445 litraan. Kokonaispituudeltaan 20 senttimetriä pidemmän far­kun akseliväli on tosin sama kuin hatchbackin, eli muita muutoksia sisätilojen väljyydessä ei tapahdu.

Clio tuntuisi sopivan hyvin kau­punkiautoksi tai yksin ajavalle. Moottorin ja ajettavuuden puoles­ta sillä taittaa mielellään myös vä­hän pidempiäkin matkoja, mutta etuistuimien tuen puute saattaa aiheuttaa tavallista tiheämpää tar­vetta tauoille. Renaultin parhaita puolia on pienestä autoluokasta usein puuttuva mukavuus.

Miellyttää: Clio on pikkuautoksi poikkeuksellisen mukava.

Ärsyttää: Vaihteiston pitkät välitykset kaupunkiajossa ja moottorin toiminta alakierroksil­la ovat ärsyttäviä ominaisuuksia.

Yllättää: Lisävarusteena saa esimerkiksi pysäköintiavus­timen.

Yhteenveto: Clio onnistuu yhdistämään hienosti mukavuuden ja hyvän ajettavuuden.

Tilaa Auto Bild täältä!

Kalevan digitilaajana voit tutustua Auto Bildin lehtiin uudessa eKalevassa!