Suomen Kennelliitto varoittaa autoilijoita metsästyskauden alkaessa tielle yllättäen ilmestyvistä riistaeläimistä ja koirista.
Metsästyskoiria voi lain mukaan pitää vapaana harjoittelu- ja metsästystilanteissa 20. elokuuta alkaen. Tämä edellyttää kuitenkin aina maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.
Sorsastus alkaa 20. elokuuta, jäniksenmetsästys 1. syyskuuta ja hirvenmetsästys 27. syyskuuta.
"Harjoittelukauden ja erityisesti metsästyskauden alkaessa ovat erityisessä vaarassa jäädä auton alle hirviä seuraavat hirvikoirat ja jäniksiä ajavat ajokoirat, jotka eivät huomaa metsän vaihtumista ajotieksi", toteaa Kennelliiton koe- ja kilpailusihteeri Jukka Lindholm.
"Autoilijan kannattaakin olla valppaana erityisesti silloin, kun näkee riistaeläimen ylittävän tietä. Hirven jälkeen tulee mitä todennäköisimmin koira saman tien ja jäniksen jälkeen muutaman minuutin kuluttua."
Mikäli koiraan kuitenkin törmää, ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa, löytyykö siitä omistajan yhteystiedot. Monilla metsästyskoirilla on paikannuslaite eli tutkapanta, joten omistaja osaa saapua koiran luokse.
Jollei koirasta löydy omistajan tietoja, on otettava pikaisesti yhteyttä poliisiin. Jollei poliisi voi saapua paikalle, koira on vietävä lähimmälle eläinlääkärille.