Va­pau­tus työn­an­ta­ja­mak­suis­ta säilyy

Finmarkku ja Pohjois-Tromssa säilyttävät asemansa erityistukialueena, jossa työnantajamaksuja ei peritä lainkaan. Efta-maat ovat hyväksyneet niiden saaman alueellisen erityistuen eikä Eftan valvontaelin ESA vaadi enää sen poistamista. Muualla Norjassa työnantajamaksujen porrastamisesta joudutaan kuitenkin luopumaan ensi vuoden alussa.

Tärkein aluetuki. (Kuva Vuoreijan taloista) Työnantajamaksujen poistamisella pyritään säilyttämään asutus Pohjois-Norjassa, myös itäisimmässä Vuoreijassa.
Tärkein aluetuki. (Kuva Vuoreijan taloista) Työnantajamaksujen poistamisella pyritään säilyttämään asutus Pohjois-Norjassa, myös itäisimmässä Vuoreijassa.
Kuva: Helena Sahavirta


Inari
Finmarkku ja Pohjois-Tromssa säilyttävät asemansa erityistukialueena, jossa työnantajamaksuja ei peritä lainkaan. Efta-maat ovat hyväksyneet niiden saaman alueellisen erityistuen eikä Eftan valvontaelin ESA vaadi enää sen poistamista. Muualla Norjassa työnantajamaksujen porrastamisesta joudutaan kuitenkin luopumaan ensi vuoden alussa.

"Me olemme olleet todella hirveän onnellisia, päätös merkitsee meille erittäin paljon", kuvailee Finmarkun maakuntahallinnon suunnittelupäällikkö Outi Torvinen, joka on saanut vahvistuksen ESA:n tekemästä päätöksestä Norjan valtionvarainministeriön nettisivuilta.

Norja porrasti jo vuonna 1975 valtion perimät työnantajamaksut viidelle vyöhykkeelle, joista vain ensimmäisellä maksu on täydet 14,1 prosenttia bruttopalkoista. Toisella vyöhykkeellä maksu on 10,6, kolmannella 6,4, neljännellä 5,1 ja viidennellä 0 prosenttia. Porrastus on ollut osa aluetukea, jonka tavoitteena on ollut työllisyyden lisääminen syrjäisillä alueilla. Tuen arvo on tänä vuonna koko Norjassa 8,4 miljardia kruunua.

Finmarkussa ja Pohjois-Tromssassa työnantajamaksujen nollaus on tärkein aluetuen muoto eikä sitä Torvisen mukaan pystyttäisi korvaamaan millään muulla aluetuen muodolla. Sen arvo on tänä vuonna 1,5 miljardia kruunua eli 168 miljoonaa euroa. Ainakin kolmannes siitä suuntautuu julkiseen talouteen.

Työnantajamaksujen poistaminen koskee yksityisten yritysten lisäksi kuntia ja maakuntia sekä useita valtion toimialoja kuten tielaitosta, yleisradiota sekä keskussairaaloita ja psykiatrista huoltoa.



"Tulossa meluisa syksy"


EFTA:n tuomioistuin totesi porrastuksen ETA-sopimuksen vastaiseksi laittomaksi valtion tueksi jo vuonna 2000. Silloin Norja poisti tuen piiristä öljyn- ja energiantuotannon sekä pankit ja vakuutuslaitokset. EFTA:n tuomiossa vaadittiin lisäksi porrastusten selvittämistä vuoden 2003 loppuun mennessä.

Norjan hallitus muotoili viime keväänä mallin, jonka mukaan vain Finmarkku ja Pohjois-Tromssa säilyvät erityistukialueina, muualla porrastus päättyy ensi vuoden alussa. Myös kalastuksen ja maatalouden tuki säilyy sillä ETA-sopimus ei koske niitä.

Islannin, LIectensteinin ja Norjan muodostama Efta-maiden komitea hyväksyi heinäkuussa Pohjois-Tromssan ja Finmarkun saaman maksuvapautuksen. Se perusti kantansa niin sanotun Oda-klausuuliin, jota ei tiettävästi ole käytetty aikaisemmin ETA-maissa.

Sen mukaan erityiset olosuhteet, esimerkiksi kylmä ilmasto, pitkät etäisyydet ja erittäin harva asutus, voivat olla peruste erityistuelle. Lisäksi Pohjois-Norjan saamelaisväestöllä on useiden kansainvälisten sopimusten takaama erityisasema.

Porrastuksen poistuminen muualta pohjoisesta ei suju kivuitta: Tromssassa, Etelä-Tromssassa ja Nordlandissa työnantajamaksut nousevat vuoden alussa 5,1 prosentista 14,1 prosenttiin. "Ne taistelevat edelleen sillä niiden mielestä esitykset menetysten korvaamisesta ovat huonoja", Torvinen kertoo.

Hän odottaakin Pohjois-Norjaan meluisaa syksyä sillä taistelu työnantajamaksuista osuu yksiin vaalien kanssa.

Korvaukseksi on esitetty kuljetustukia ja erilaisia rahastoja sekä EY:n hyväksymää yritysten minimivähennystä, joka vastaa Lapissa ja saaristoalueilla meneillään olevaa yritystukikokeilua.

Esitykset eivät kuitenkaan tyydytä Pohjois-Norjan elinkeinoelämää ja julkista hallintoa, joka epäilee valtion aikeita julkisen talouden menetysten korvaamisessa: muutaman vuoden ylimenokauden jälkeen ne voivat hiipua pois valtion talousarviosta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä