Suurin osa Raatin venelaiturien käyttäjistä joutunee etsimään ensi kesäksi uuden paikan veneelleen. Raatin neljästä venelaiturista kolme ollaan asettamassa käyttökieltoon ja hävittämässä ensi veneilykaudella.
Raatin venelaitureilla on yhteensä 130 venepaikkaa. Käytöstä ovat poistumassa kolme suurempaa, noin 30 vuotta vanhaa laituria.
Neljäs, pienempi laituri on rakennettu vasta kolme vuotta sitten, ja se jää paikalleen. Siihen mahtuu kuitenkin vain 20 venettä. Noin sataa venettä siis uhkaa laiturin puute ensi vuonna.
Kaupungin venelaiturien ylläpitovalvojan Pertti Wirkkalan mukaan Raatin vanhat venelaiturit alkavat olla käyttöikänsä päässä.
– Ne vanhat laiturit ovat uppoamassa pikku hiljaa. Niiden korjaamiseen menee niin paljon rahaa, että ennemmin siihen kannattaisi laittaa uudet laiturit, Wirkkala sanoo.
Kaupungin taloustilanne ei kuitenkaan veny uusien venelaiturien rakentamiseen. Kaupungin budjetti Oulun venelaitureiden ylläpitoon on tänä ja ensi vuonna 50 000–60 000 euroa. Uusien laitureiden rakentaminen maksaisi noin 250 000 euroa, mutta siihen budjetti ei riitä.
Oulun katu- ja viherpalvelujen suunnittelupäällikkö Tapio Siikaluoma kertoo, että Raatin venesatamaa ei ole laskettu kiireellisimpien uudelleenrakennuskohteiden joukkoon.
Viime ja tänä vuonna eniten resursseja ovat syöneet Hollihaan venesataman peruskorjaustyöt, sillä se on käytännössä rakennettu kokonaan uudelleen.