Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta taidemaalari Albert Edelfeltin syntymästä. Juhlavuotta ovat suunnitelleet jo kolmen vuoden ajan yhdessä Ateneumin taidemuseo ja Edelfelt-säätiö. Ateneumin taidemuseo järjestää juhlavuoden kunniaksi suuren näyttelyn Edelfeltin elämästä ja työstä ja julkaisee mittavan taiteilijaa käsittelevän teoksen.
Albert Edelfelt -säätiö puolestaan järjestää Porvoon kaupungin ja muiden yhteistyötahojen kanssa useita hankkeita taiteilijan syntymäkaupungissa Porvoossa.
Haikon kartano lähialueineen, Porvoon saaristo ja kaupunki antoivat Edelfeltin tauluille monta kohdetta. Kotikonnuiltaan hän ehti maalata yli 200 taulua.
- Edelfelt oli taidehistoriamme säkenöivimpiä hahmoja. Ateneumin taidemuseon 150-vuotisjuhlanäyttely pyrkii tuomaan myös esiin Edelfeltin merkityksen aikansa Euroopassa, Ateneumin taidemuseon johtaja Soili Sinisalo kertoo.
Sinisalo lupaa varovasti, että taidemuseon näyttelyssä tulevat toivottavasti olemaan esillä kaikki Edelfeltin tuotannon tärkeimmät ja rakastetuimmat teokset.