Suomenlahdella on ollut tänä kesänä huomattavasti vähemmän sinilevää kuin keväällä uumoiltiin. Tilanne yllätti myös tutkijat.
- Vielä ei tiedetä, mistä tämä johtuu, sillä olosuhteet olivat suotuisat leville. Meri on niin monimutkainen systeemi, että tarkkaa syytä ei saada aina selville, Helsingin ympäristökeskuksen tutkija Liisa Autio kertoo.
Keväällä ennustettiin erityisen synkkää leväkesää, sillä merivedestä löytyi suuria määriä fosfaatteja. Viileä kesäkuu piti levät kurissa aivan ennustetusti, mutta heinäkuun pitkien helteiden olisi pitänyt räjäyttää potti. Niin ei kuitenkaan käynyt, eikä isoja levälauttoja ole löytynyt Suomenlahdelta.
- Pahin tilanne on ollut keskisellä Suomenlahdella, mutta sielläkin on havainnot ovat olleet ykkösen ja kakkosen suuruisia esiintymiä, kun kolmonen kuvaa pahinta tilannetta, Autio kuvaa.
Hän puhuu saariston ja avomeren tilanteesta. Esimerkiksi Helsingin ja Hangon rannikoilla levää on esiintynyt paikoin runsaastikin.