Oulu Muistatteko tarinan Dorian Grayn muotokuvasta?
Oscar Wilden romaanisankari Dorian Gray oli mies, joka pysyi aina vain nuorena ja muuttumattomana mutta hänen muotokuvansa harmaantui ja vanheni hänen puolestaan.
Ainakin Ouluun on ilmestynyt koko joukko Dorian Gray -koulukunnan muotokuvia, jotka haalistuvat haalistumistaan. Samaa tehovaikutusta alati harmaantuvilla muotokuvilla ei tiettävästi kuitenkaan ole ollut malleihinsa kuin Dorian Grayn tapauksessa. Onhan moni malleista jo edesmennyt.
Oulussa etenkin 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella suosituksi tulleella helsinkiläisellä muotokuvamaalarilla Olavi Tarkkosella (1908 - 1998) oli runsaasti asiakkaita Oulunkin liikemaailmassa ja merkkihenkilöiden parissa aina kirkollisesta elämästä maanpuolustuspiireihin saakka.
Nyt, muutaman vuosikymmenen viiveellä joillekin Tarkkosen maalaamille muotokuville on alkanut tapahtua kummia: ne harmaantuvat harmaantumistaan, kun lämpimät sävyt teosten pinnassa alkavat himmetä ja kadota.
Lämpimät sävyt kadottaneena katselee ohikulkevia mm. professori Teuvo Larmi Oulun yliopistollisen sairaalaan kirurgian käytävällä huomattavasti värikkäämpien kollegojensa keskeltä.
Hyvää vauhtia haalenemassa näyttäisi olevan silmämääräisten arvioijien mukaan myös Oulun Tuomiokapitulin suuressa muotokuvakokoelmassa piispa Hannes Leinosen muotokuva, joka sekin kuten Larmi on Tarkkosen käsialaa.
Leinonen on maalattu vuonna 1973, Larmi vuotta myöhemmin 1974.
Tummanruskeasta maitokahviin
Oululainen taidekonservaattori Päivi Kyllönen on tutustunut Olavi Tarkkosen Oulussa vuonna 1962 maalaamaan muotokuvaan. Hänen mielestään Tarkkosen tuon maalauksen teknisenä ongelmana ovat pinnan ja maalikerroksen optiset muutokset.
Kuntomuutos laajoilla alueilla tässä teoksessa on hänen mukaansa selvä. Maalikerrokset ovat erityisesti teoksen ruskeassa taustassa muuttaneet värisävyä tummanruskeasta maitokahvin valkoiseksi.
Ammattitermi optinen muutos tarkoittaa valon taittumisen muutosta maalikerroksessa. Se kuvastaa maalipinnan rakenteen muutosta. Konservaattori Kyllösen oman näköhavainnon perusteella teoksen maalauskerrokset ovat poikkeuksellisen hartsi- ja maalausneste- tai öljypitoisia. Mahdollisesti jopa kaikkea tätä yhtä aikaa.
Kyllönen pitää Tarkkosen tekniikkaa tässä nimenomaisessa tapauksessa kuultovärimaalauksena. Hänen mielestään ongelma voi juontaa siitä, että pigmenttiä eli väriä sekoitetussa maaliaineessa on vähemmän kuin perinteisessä öljymaalaustekniikassa.
Kyllösen tarkassa sihdissä on näkynyt, että maalikerroksessa on hänen saarekkeiseksi kutsumaansa tekniikkaa. Saarekkeiseksi on muuttunut päällimmäisen maalikerroksen alla oleva maali, joka kuultaa välistä läpi: "En ollut nähnyt tällaista muutosta ennen." Konservaattori Kyllösen mielestä tämä on niin tutkimaton alue, ettei tässä vaiheessa siitä osaa paljoakaan sanoa.
Mikä sitten neuvoksi, jos omalla tai työpaikan tai jonkun julkisen tilan seinällä rupeaa näyttämään siltä, että arvokas muotokuva alkaa haalistua?
Malttia, neuvoo konservaattori Kyllönen. Malttia. Taiteilijalla tällainen tekniikka on saattanut olla mahdollisesti vain ajoittain käytössä. Ei ole siis syytä hysteriaan. "Kyllä niihin kannattaa reagoida, mutta ei mitään hysteriaa. Muutokset ovat hyvin hitaita."
Yhteys konservaattoriin kuitenkin kannattaa ottaa, jos tällaista huomaa, sanoo Päivi Kyllönen. Konservaattorilta voi pyytää kuntotarkastuksen. Esimerkiksi valtion taidemuseossa voi olla henkilöitä, jotka voivat ottaa vastaan tämänkaltaisen pähkinän purtavakseen, hän ehdottaa.