Oulu
"Ensimmäinen ajatus on hyvin nostalginen, sillä ennen vanhaan koulu alkoi vasta syyskuussa", Kastellin yläasteen rehtori Orvokki Knuutinen sanoo. Ensi alkuun ajatus loma-ajan siirrosta tuntuu mukavalta, mutta sitten hän toteaa, että asialla on monta puolta.
Knuutisen mukaan kesäloman siirtäminen myöhemmäksi vaatisi mittavia järjestelyjä esimerkiksi jatko-opintoihin hakemisessa. Oppilasvalinnan ajankohta muuttuisi, jos todistukset saataisiin vasta myöhään kesäkuussa.
Knuutinen uskoo, että uuteen tottuminen veisi kauan ja olisi ainakin alussa vaikeaa. "Kouluissa on varmasti tärkeämpääkin kehittämistä kuin loma-ajan siirtäminen", hän tiivistää.
Riippuu säästä
Merikosken lukion rehtori Simo Leinonen ei näe lomien muuttelulle tarvetta. Jos kesäkuu on lämmin, itse kukin kaipaa jo kuun alussa lomalle. "Eri asia on, jos alkukesä on kylmä niin kuin tänä vuonna", hän pohtii.
Kastellin lukion abiturientit Pekka Lerssi ja Kristian Hirvelä ovat samoilla linjoilla. Harva tulisi kesäkuussa kouluun, jos olisi hyvin lämmintä. Mutta jos säät osuisivat kohdalleen, eli kesäkuu olisi viileä ja elokuu lämmin, uusi järjestely voisi olla hyvä idea.
Kastellin yläasteella 9. luokkaa käyvän Maija Paavolan mielestä kesäloman ajankohta on nykyisellään sopiva. "Nytkin ollaan kevätlukukauden lopussa aina mankumassa, että tunnin pitäisi loppua aikaisemmin", hän sanoo.