Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Vaa­li­tu­los­ta on kun­nioi­tet­ta­va

Kaleva on uutisoinut viime päivinä Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisista luottamuspaikkaneuvotteluista. Olen saanut useita palautteita ja runsaasti kysymyksiä, mistä on kyse.

Kaleva on uutisoinut viime päivinä Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisista luottamuspaikkaneuvotteluista. Olen saanut useita palautteita ja runsaasti kysymyksiä, mistä on kyse. Siksi muutama täydentävä näkökulma on hyvä tuoda esiin. Toivottavasti nämä asiat antavat perspektiiviä kokonaisuuteen.

Vaalit on käyty ja äänestäjät ovat mielipiteensä demokratian keinoin ilmaisseet. Keskusta oli Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa suosituin puolue jokaisessa kunnassa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin kuluu 29 jäsenkuntaa. Perussopimuksen mukaan kuntien valtuustot valitsevat edustajansa sairaanhoitopiirin valtuustoon. Valtaosa niistä kunnista, jotka ovat tehneet päätöksen, ovat nimenneet edustajansa piirijärjestöjen neuvottelujen mukaisesti.

Keskustan osalta kolme kuntaa olivat poikenneet viimeisestä neuvotellusta tuloksesta. Näistä kunnista ainakin kahdessa tehdään seuraavassa valtuuston kokouksessa neuvotellun mukainen päätös. Kolmannen kunnan osalta on kunnan sisäisessä paikkajaossa sovittu sairaanhoitopiirin paikoista kaikkien puolueiden kesken. Sairaanhoitopiirin paikkoja vastaan on sovittu muista luottamuspaikoista kunnassa.

Yhden kunnan osalta on kunnassa yhteisesti sovittu toiseksi edustajaksi johtava viranhaltija. Muut puolueet ovat kolmessa kunnassa nimenneet piirijärjestöjen sopimuksesta poikkeavan edustajan, mutta se ei ole herättänyt vastaavaa myrskyä vesilasissa.

Näistä syistä muut puolueet aikoivat liittoutua yhdessä keskustaa vastaan. Keskusta suurimpana puolueena toivoo, että kaikki tehtävät jaettaisiin tasapuolisesti toimielimen alueen vaalituloksen mukaan.

"Ei ole ihme, että vaalien äänestysprosentit eivät nouse kovinkaan korkeiksi. Usko demokratiaan horjuu, mikäli sitä määrätietoisesti horjutetaan."

On harmillista, että vaalien jälkeen on esiintynyt muiden puolueiden toimesta vaalituloksen aliarviointia. Eri vaiheissa on uhkailtu teknisillä vaaliliitoilla, joiden avulla vaalien voittajapuolue haluttaisiin syrjäyttää merkittäviltä luottamushenkilöpaikoilta. Tämä olisi äänestäjien tahdon mitätöimistä, demokratian vastaista toimintaa. Äänestäjien mielipiteet Oulun ja maakunnan kehittämisestä pyyhkäistäisiin maton alle.

Teknisen vaaliliiton suunnittelijoilta voidaan kysyä, onko näillä puolueilla jokin ideologinen yhteys. Jos näin on, eikö se olisi ollut reiluuden nimissä syytä kertoa äänestäjille jo ennen vaaleja?

Epäilen, että äänestäjälle ei ole ollut se ja sama, antaako äänensä kokoomukselle vai vasemmistolle? Mitä vihreitä äänestänyt henkilö ajattelee, kun huomaa puolueensa olevan samassa vaaliliitossa perussuomalaisten kanssa?

Ei ole ihme, että vaalien äänestysprosentit eivät nouse kovinkaan korkeiksi. Usko demokratiaan horjuu, mikäli sitä määrätietoisesti horjutetaan. Vaalituloksen pohjalta on luottamuspaikkoja neuvoteltaessa luonnollisinta edetä, myös keskustan.

Luotan vahvasti siihen, että sairaanhoitopiirin paikat saadaan järjestettyä piirijärjestöjen sopimuksen mukaisesti. Uusi sairaanhoitopiirin valtuusto tulee ennen lakkautumistaan kokoontumaan vain kaksi tai kolme kertaa.

Sovussa tehty luottamuspaikkojen jakaminen antaa parhaat edellytykset tasapainoiselle ja tasapuoliselle kehittämiselle. Tämä luo hyvän pohjan sille, että kaikkien puolueiden kanssa päästään toimivassa yhteistyössä rakentamaan tulevaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa. Tähän keskusta on entiseen tapaan valmis.

Matias Ojalehto

puheenjohtaja

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.