Liikemies Jussi Uotin koskemattomuussuoja on murtunut Salon käräjäoikeudessa. Jussi Uotia syytetään kahdessa erillisessä jutussa muun muassa törkeästä petoksesta ja törkeästä velallisen petoksesta. Oikeuden päätös mahdollistaa nyt näiden syytteiden käsittelyn.
Uoti oli luovutettu Espanjasta Suomeen kärsimään Helsingin hovioikeuden hänelle tuomitsemaa vankeusrangaistusta. Koska luovutuspyynnössä ei oltu mainittu muita vireillä olleita syytteitä, oli hän saanut kansainvälisen sopimusten perusteella niitä vastaan koskemattomuussuojan.
Suomen viranomaisten vaatimuksesta Espanjan hallitus myönsi kuitenkin tammikuussa luvan syyttää Uotia myös vireillä olevissa rikosasioissa. Uoti piti päätöstä vääränä väittäen Suomen antaneen virheellisiä tietoja Espanjalle.
Salon käräjäoikeus jakoi sapiskaa myös Suomen viranomaisille väärästä toiminnasta. Suomen viranomaiset ovat oikeuden mukaan antaneet Espanjan viranomaisille tietoa, jonka on katsottava olleen väärää tai ainakin omiaan johtamaan harhaan.