Bottas pääsee Su­zu­kas­sa suo­sik­ki­ra­dal­leen

Williams-kuljettaja Valtteri Bottas pääsee viikonloppuna jahtaamaan formula ykkösten MM-pisteitä suosikkiradalleen Japanissa.

Williams-kuljettaja Valtteri Bottas pääsee viikonloppuna jahtaamaan formula ykkösten MM-pisteitä suosikkiradalleen Japanissa.

Kuudenneksi eniten MM-pisteitä kerännyt suomalainen ihastelee paitsi Suzukan radan nopeutta, myös sen kapeutta, joka taas tuo mukanaan ylimääräistä jännitystä.

- Virheitä ei voi tehdä. Radassa on todella hyvä flow, sillä siinä on nopeita mutkia. On todella coolia ajaa ensimmäistä sektoria, Bottas kertoi.

Samalla se on Bottaksen mielestä radan vaikein osuus.

- Jos ajaa ensimmäisen mutkan pitkäksi, menettää paljon aikaa. Täytyy saada hyvä rytmi ja oikea flow, Bottas arvioi.

Williams taistelee kauden viidessä viimeisessä kisassa tiukasti Ferraria vastaan valmistajien MM-sarjan kolmospaikasta.

Bottas uskoo Ferrarin jäävän taakse, vaikka jättitallin resurssit ovatkin monta pykälää paremmat.

- Monissa kisoissa olemme olleet nopeampia. Jos katsoo koko kautta, on selvää, että voimme lyödä heidät, Bottas sanoi.

Kimi Räikkösen mielestä Ferrari on kuitenkin ottanut koko ajan askeleita oikeaan suuntaan.

- Singaporessa meillä oli uusia osia ja kauden paras rengasyhdistelmä, ja ajaminen tuntui taas helpolta. Ei tarvinnut arvailla auton tekemisiä joka mutkassa, MM-sarjan 11. sijalle valunut Räikkönen sanoi.

Räikkönen pitää ajotyylinsä

Omat pulmansa ovat olleet myös Williamsilla, joka ei ole löytänyt ratkaisua Bottaksen autossa Singaporessa ilmenneeseen ohjaustehostimen ongelmaan.

Bottas uskoo pulman johtuneen lämpötilasta, mutta talli ei ole vielä onnistunut varmentamaan asiaa. Se kun ei ole onnistunut luomaan testeissä Singaporen kisaa vastaavia olosuhteita.

- Normaalitesteissä ei näkynyt mitään, mutta olen varma, että jotain oli pielessä, Bottas sanoi.

Räikkönen puolestaan on paininut Ferrarinsa vauhdin kanssa koko kuluvan kauden. Ajotapaansa hän ei kuitenkaan aio muuttaa autoonsa paremmin sopivaksi.

- Olen aina ajanut samalla tavalla ja tulen aina ajamaan. Ongelmia ei korjata kiertämällä niitä, hän sanoi.

Ferrarin ensi kauden kuljettajavalinnoilla on spekuloitu viime päivinä runsaasti. Joidenkin tietojen mukaan Fernando Alonso olisi poistumassa tallista Jules Bianchin tieltä.

- Mitä minun tilanteeseeni tulee, minulla on sopimus ensi kaudesta, Räikkönen totesi.

Ilmoita asiavirheestä