Jos kaivosyhtiö Talvivaaran velkasaneerausohjelma toteutuu, yhtiö joutuu maksamaan sille esitetyistä vahingonkorvausvaatimuksista noin sadasosan.
Asiasta kertoo Vihreä Lanka.
Talvivaara hakeutui yrityssaneeraukseen viime vuoden marraskuussa. Tämän viikon tiistaina kerrottiin, että selvistysmies esittää velkasaneerauksen jatkamista.
Vihreän Langan mukaan selvistysmies esittää, että ennen yrityssaneeraukseen hakeutumista tulleet vahingonkorvaukset olisivat saneerausvelkaa, josta maksettaisiin prosentti. Kaivoksen lähiseudun asukkaat ovat jättäneet yli 250 korvausvaatimusta kaivoksen aiheuttamista vahingoista. Vain 62:ssa korvausvaatimuksessa on mainittu summa, jota vaaditaan. Niissä on haettu korvausta yhteensä 7,5 miljoonaa euroa.
Velkasaneeraus mitätöisi myös Talvivaaralle mahdollisesti tulevat sakot ympäristörikoksista. Sakko on merkitty viimesijaiseksi velaksi, jota ei tarvitsisi maksaa lainkaan. Syyttäjä vaatii kaivosyhtiölle 850 000 euron yhteisösakkoa.