Kreikan hal­li­tuk­seen ehkä vain kaksi puo­luet­ta

Kreikan hallitusneuvottelut ovat ohi tältä päivältä.Hallituksen muodostamiseen tähtääviä keskusteluja aiotaan jatkaa huomenna puolilta päivin Suomen aikaa.

Kreikan hallitusneuvottelut ovat ohi tältä päivältä. Hallituksen muodostamiseen tähtääviä keskusteluja aiotaan jatkaa huomenna puolilta päivin Suomen aikaa.

Myöhään illalla selvisi, että Demokraattinen vasemmisto -puolue ei ilmeisesti lähde mukaan koalitiohallitukseen. Puolueen puheenjohtaja Fotis Kouvelis lupasi puolueen äänestävän hallituksen luottamuksen puolesta, mutta hänen mukaansa puolueen kansanedustajat eivät osallistu hallitukseen.

Aiemmin illalla sosialistisen Pasok-puolueen johtaja Evangelos Venizelos oli arvioinut, että hallitusneuvotteluissa saattaisi syntyä sopu huomiseen puoleenpäivään mennessä.

Venizelos vakuutti Pasokin tukevan täysin uutta hallitusta. Puolue ei ollut kuitenkaan vielä päättänyt, missä muodossa se on mukana hallituksessa.

Kolmen puolueen neuvotteluja on käyty konservatiivisen Uusi demokratia -puolueen johdolla.

Jos hallitus muodostetaan Uuden demokratian ja Pasokin kesken, niillä olisi 300-paikkaisessa parlamentissa yhteensä 162 paikkaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä