Kuva: Jukka Leinonen
Utajärven kunta alkaa myöntää 3000 euron rakentamisavustuksen kaikille, jotka rakentavat asuinrakennuksen haja-asutusalueelle.
Avustuksesta päätti kunnanvaltuusto tiistaina.
Rakennuspaikan tulee sijaita kylärakenteessa tai korkeintaan 200 metrin etäisyydellä yleisestä tiestä tai jo valmiina olevasta yksityistiestä.
Haja-asutusalueiksi katsotaan kaikki hyväksytyn asemakaavan ulkopuoliset alueet. Avustus myönnetään jo tänä vuonna aloitettaville rakennuksille.
Kunnassa on rakennettu viime vuosien aikana alle kymmenen omakotitaloa vuodessa. Niistä pari–kolme on noussut euron tonteille.