Rajanylitysliikenne on kasvanut tämän vuoden aikana reilusti Kuusamon rajanylityspaikalla, mutta Vartiuksessa liikenne on ollut selvästi edellisvuotta vähäisempää.
Syyskuussa Kainuun rajavartioston rajanylityspaikkojen kautta matkusti vajaat 43 000 henkilöä, mikä on edellisvuoden tasolla.
Suomalaisten matkustajien määrä on lisääntynyt edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna 12 prosenttia, kun taas venäläisten matkustajien määrä on vähentynyt 15 prosenttia. Suomalaisia rajanylittäjiä on houkuttanut Kuusamossa Venäjän puolelle rajan läheisyyteen rakennettu uusi tankkausasema.
Venäläisten matkustusinto on pysynyt edellisvuotta alhaisempana yleisen talouden taantuman jatkuessa sekä ruplan kurssin pysyessä heikkona.
Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti tammi-syyskuussa yhteensä noin 403 500 henkilöä, joka on noin viisi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.