Katherine Pancolin juuri suomeksi ilmestynyt Mimmit-kirjatrilogian ensimmäinen osa pureutuu perheväkivallan psykologiaan. Turun kirjamessuilla vieraileva ranskalaiskirjailija kertoo halunneensa kirjoittaa siitä, mitä väkivaltaiseen mieheen rakastuvalle naiselle tapahtuu sisäisesti.
- Haastattelin kirjaa varten useita väkivaltaa kohdanneita naisia ja lapsia, Pancol kertoo.
Ranskalaiskirjailija on tullut tunnetuksi trilogiastaan, jonka ensimmäinen osa on Krokotiililla on keltaiset silmät. Pancol kertoo, että hän haluaa kertoa kirjoillaan, että aina ei tarvitse olla vahva.
- Omilla jaloillaan täytyy kuitenkin seisoa ja ottaa vastuu omista päätöksistään. Tästä elämässä on kyse, Pancol pohtii.
Pancolin tapa kirjoittaa on kirjailijan itsensä mukaan voimakkaasti eläytyvä, jopa primitiivinen. Työhuoneesta muodostuu oma maailmansa, ja työtila pitää rauhoittaa kaikilta häiriöiltä.
- Juuri mietin, että voisin hyvin kirjoittaa muutaman kuukauden myös Suomessa, koska täällä on niin hiljaista. Muuten tarvitsen vain muistiinpanoni, tietokoneeni ja sanakirjoja, joista voin tarkistaa sanoja, Pancol kertoo.