Sor­sas­tus tuo euroja Hai­luo­toon

Sorsastuksen aloituspäivä oli Hailuodossa normaalin ruuhkainen, ainakin jos mittarina on lautalle odottavien autojen jono. Lautta vei mantereelle metsästäjiä saaliineen, mutta saareen jäi vesilintujen vastineeksi kasa euroja.

Puttaalta Luotoon. Haukiputaalaiset Matti Kropsu (vas.), Jani Kauppila, Jouko Ojala ja Antti Kärkkäinen laskeskelivat aloitusreissulla kuluneen satoja euroja henkeä kohti. Suurin osa niistä jäi Hailuotoon.
Puttaalta Luotoon. Haukiputaalaiset Matti Kropsu (vas.), Jani Kauppila, Jouko Ojala ja Antti Kärkkäinen laskeskelivat aloitusreissulla kuluneen satoja euroja henkeä kohti. Suurin osa niistä jäi Hailuotoon.
Kuva: Heikki Sarviaho

Sorsastuksen aloituspäivä oli Hailuodossa normaalin ruuhkainen, ainakin jos mittarina on lautalle odottavien autojen jono. Lautta vei mantereelle metsästäjiä saaliineen, mutta saareen jäi vesilintujen vastineeksi kasa euroja.

"Aloituspäivänä täällä on 400-500 metsästäjää", arvioi Hailuodon kunnanjohtaja Matti Soronen.

"Sorsastuksen suorat vaikutukset eli vieraslupien myyntitulot ovat 34 000-42 000 euroa vuodessa", Soronen kertoo. Hailuodossa on sorsastuksen taloudellisia vaikutuksia arvioitu tarkemmin muutama vuosi sitten, markka-aikaan.

Välilliset vaikutukset ovat Sorosen mukaan paljon isommat, ja niiden suuruudeksi arvioitiin vuositasolla kaksi miljoonaa markkaa, siis yhteensä vajaa 340 000 euroa.

"Majoituspaikkojen käyttöaste on aloituspäivänä varmasti sata", sanoo Soronen ja tuumii, että merkitystä voisi kasvattaa tuotteistamalla metsästystä.

"Emmehän me ole esimerkiksi millään tavalla markkinoineet kuntaa metsästyskohteena", kunnanjohtaja Soronen kertoo.

Hailuodossa on menossa strategiatyö, joka valmistuu vuoden loppuun.

"Sen yhtenä osana on markkinointistrategia, ja siinä paperissa meidän pitää pohtia mitä markkinointikeinoja lähdettäisiin hakemaan."

Kunta ei tietenkään ole ainoa tekijä, Sorosen mukaan kunta, yrittäjät ja metsästysseura muodostavat tässä kolmikannan.



Mökkivaraus jäi tekemättä


Leila Könönen Hailuodon Ranta-Sumpusta kertoo aloituspäivänä mökkien olleen täynnä, mutta kaikki majoittujat eivät olleet sorsastajia.

Viikonloppuna tilanne on sama: täyttä, mutta ei välttämättä metsästäjistä. Uutena yrittäjänä Könönen ei osaa tarkkaan arvioida pidempiaikaista suuntausta, mutta arvelee sorsastuksen ja sorsastajien merkityksen vähentyneen.

Ensi syksynä sorsastajat työllistävät Ranta-Sumppua ehkä tämänvuotista vähemmän. Könösen mukaan jotkut vakiokävijät jättivät mökkivaraukset tekemättä, kun vakiopaikat jäävät rauhoituksen alle.



Paineet
kasvavat


Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen tämänvuotinen suojelupäätös tuo saareen ensi vuoden alusta noin 4 100 hehtaaria uusia suojelualueita. Metsästyskieltoalueita tästä on noin 566 hehtaaria.

Hailuodon metsästysseuran puheenjohtaja Kalevi Tönkyrä kertoo, että osa metsästäjistä oli olettanut rauhoitusten olleen voimassa jo tänä vuonna.

"Vaarana on, että tulevina vuosina metsästäjiä saapuu vähemmän nimenomaan rauhoituksista johtuen."

Viime vuosina tehdyn kyselyn perusteella noin 40 prosenttia aloitukseen saapuvista vierasmetsästäjistä pyytää juuri metsästyskieltoon jäävillä alueilla.

"Tietenkin tämä aiheuttaa sitten paineita niille alueille, missä saa pyytää", Tönkyrä ennakoi.

Tänä vuonna aloitukseen myytyjä lupia ei ole vielä ynnätty, mutta Tönkyrän arvion mukaan niitä meni vähemmän kuin viime vuosina.

Asiaan vaikuttaa toki sekin, että aloitus oli keskellä viikkoa. Viikonlopuksi onkin luvassa lisää ruuhkaa.

Lauttarannassa mantereelle ja kotiin Haukiputaalle pääsyä odotteleva metsästäjäjoukko on myös tietoinen tulevasta rauhoituksesta.

Jani Kauppila arvelee, että hyvien paikkojen väheneminen voi johtaa siihen, että jäljelle jäävillä rannoilla on miehiä rivissä. Ja silloin on hommasta maku mennyt. Haukiputaalaisetkin ovat osansa matkailutuloista tehneet, arviot saareen jääneistä rahoista liikkuvat 300-400 euron tietämissä henkeä kohti.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä