Helsingin Messukeskuksen yli viisituhantinen yleisö oli tikahtua, kun Hollywood-tähti osoitti showmiehen lahjansa. Hilpeässä puheessaan Iso Arska vakavoitui myös paljastamaan, mitkä oikeasti ovat hänen elämänsä ohjenuorat.
- Halua olla paras kaikessa mitä teet, tiedä päämääräsi, tee aina lujasti työtä, älä kuuntele niitä jotka sanovat ettet voi onnistua ja anna jotain myös muille, tähti listasi.
- Jos olisin uskonut kaikkia, jotka sanoivat minulle, että "tuo ei ole mahdollista", olisin yhä jodlaamassa Alpeilla.
Seminaarissa oli pitkä lista muitakin nimekkäitä esiintyjiä, mutta moni oli tullut paikalle juuri Arnoldin takia.
Myös Nordic Business Forumin toisen perustajan, talousjohtaja Jyri Lindénin mielestä Schwarzeneggeriin kiteytyy jotain olennaista seminaarin tämänvuotisesta teemasta, eteenpäin menosta ja menestymisestä.
- Hän on tehnyt huikean uran urheilijana, elokuvatähtenä ja sitten vielä politiikassa, joka kerta lähes nollasta aloittaen. Siinä sivussa hän on rakentanut vielä ihan huikeat bisnekset, Lindén sanoi STT:lle.
Toimitusjohtaja Hans-Peter Siefenin ja Lindénin perustama yhtiö järjesti vuotuisen talousseminaarinsa ensi kertaa vuonna 2010, jolloin Jyväskylän Paviljonkiin saapui 700 yrittäjää. Messukeskuksessa osallistujia oli jo 5 300, heistä 700 ulkomailta.