Lii­ken­ne­va­kuu­tus­ten perintä itä­ra­jal­la kes­key­tyy

Venäjän tulli on ilmoittanut Suomen liikenneministeriöön, että se on lopettanut pakollisen venäläisen liikennevakuutuksen vaatimisen itärajan rajanylityspaikoilla.

Venäjän tulli on ilmoittanut Suomen liikenneministeriöön, että se on lopettanut pakollisen venäläisen liikennevakuutuksen vaatimisen itärajan rajanylityspaikoilla. Venäjän tullikomitea ilmoitti liikenneministeriölle viikonloppuna, että liikennevakuutusta ei ole vaadittu torstain jälkeen.

Ilmeisesti kirje ei kuitenkaan viikonloppuna ollut tavoittanut Vaalimaan ja Nuijamaan vastaisia raja-asemia, sillä Suomen rajaviranomaisille kantautuneiden tietojen mukaan liikennevakuutusta vaadittiin vielä tänään aamupäivällä.

"Olimme tänään yhteydessä venäläisiin kollegoihin, ja he ilmoittivat, että henkilöautojen vakuutus edelleen vaaditaan kaikilta, kansalaisuudesta riippumatta. Hekin olivat hieman kiusaantuneita ja hämmentyneitä uudesta tilanteesta", Vaalimaan raja-aseman päällikkö Petri Kukkonen kertoo.

Venäläiset ryhtyivät keräämään vakuutusta yllättäen keskiviikkona viime viikolla. Yllättävä tilanne aiheutti ruuhkia raja-asemille.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä