Kansalaisten oikeusturvan toteutuminen on syytä asettaa kyseenalaiseksi, mikäli on uskominen Ylen uutisten tuomareille ja lakimiehille suunnattujen kyselyiden tuloksia.
Lähes jokainen elo–syyskuussa tehtyyn tiedusteluun vastanneista tuomareista arvioi lakimiesten ja syyttäjien ammattitaitoa puutteelliseksi, minkä johdosta syyllisiä on jäänyt tuomitsematta.
Keväällä lakimiehille suunnatun kyselyn mukaan 88 prosenttia piti tuomareiden pätevyyttä riittämättömänä, siksi syyttömiä on saatettu tuomita.
Arviot heittävät synkän varjon kansalaisten oikeusturvan ylle. Vaikka kyselyt ovat aina kyselyitä eivätkä kerro koko totuutta, viesti on selvä: oikeuslaitoksen tilasta on tehtävä perusteellinen selvitys.
Oikeuslaitos on valtion monien muiden toimielinten rinnalla ollut kovien säästöpaineiden alla. Kiristyneen talouden seuraukset heijastuvat tuomareiden työhön: lähes puolet kyselyyn vastanneista kokee itsensä ajoittain uupuneeksi ja kyvyttömäksi täyttämään saamansa juttutavoitteet normaalina työaikana.
Jotain on pahasti pielessä, kun yli puolet tuomareista arvioi lakimiesten puutteellisen ammattitaidon johtaneen väärään tuomioon. Tai kun yli puolet katsoo syyllisiä jääneen tuomitsematta syyttäjien huonon ammattitaidon vuoksi. Tietysti tällainen kysymyksenasettelu on ongelmallinen, sillä suomalaisen oikeuskäytännön mukaan henkilö ei ole syyllinen, ellei häntä ole tuomittu.
Suuria ongelmia näyttää olevan monimutkaisten talousrikosjuttujen sekä asuntokauppojen ja urakkariitojen käsittelyssä. Osaamista pitäisi parantaa kaikilla tasoilla: niin tuomari-, syyttäjä- kuin lakimieskunnassa.
Kiire ja riittämättömyys yhdistettynä ammattitaidon mahdollisiin puutteisiin on mitä huonoin yhtälö.
Tuomareiden epäluottamus lakimiesten ja syyttäjien ammattitaitoa kohtaan on niin suuri, että asian todelliseen tilaan on saatava selvyys. Pelkän gallupkyselyn tulokset eivät ei riitä antamaan oikeaa kuvaa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) haluaa tyynnytellä kansalaisia. Hänen mukaansa tuomareiden, lakimiesten ja syyttäjien koulutus on kohdallaan eikä kansalaisten oikeusturva ole uhattuna.
Mitäpä muuta ministeri voisi sanoa? Tuomareille ja lakimiehille tehtyihin kyselyihin verrattuna ministerin näkemys vaikuttaa kuitenkin vahvasti asioiden kaunistelulta.
Henriksson pelaa tietysti kotiinpäin. Olisihan hänen varsin epämiellyttävää myöntää hallituksen säästöpäätösten aiheuttavan näin suuria ongelmia hänen johtamallaan hallinnonalalla.
Suomen oikeuslaitosta ei arvostella vain keittiön puolelta. EY-tuomioistuin on antanut Suomelle useita langettavia päätöksiä tolkuttoman pitkiksi venyneistä oikeudenkäynneistä.
Yhtä tällaista, vuonna 2006 tapahtunutta Ulvilan surmatyötä, istutaan parhaillaan Vaasan hovioikeudessa.
Pääkirjoitus