Suomen matkapuhelinoperaattorimarkkinoille on tulossa uusi operaattori. Ruotsalainen PGFree aloittaa muutaman viikon kuluttua toimintansa Suomen telemarkkinoilla. Yhtiö on tehnyt aiesopimuksen Suomen 2G:n verkon käyttämisestä.
PGFreen toimitusjohtaja Ola Bartholdsson sanoi, että neuvotteluja yhteistyöstä on käyty kuukausien ajan usean suomalaisen operaattorin, muun muassa Radiolinjan kanssa. Lopullinen sopimus Suomen 2G:n kanssa saataneen aikaan muutaman viikon kuluessa.
"Valitsimme Suomen 2G:n, koska katsoimme saavamme sen kanssa parhaan hintaratkaisun ja sopimusehdot", sanoi Bartholdsson.
Suomen 2G.n palvelujohtaja Jyrki Nummela sanoo PGFreen täydentävän 2G:n palveluoperaattoritoimintaa uniikin myyntitapansa vuoksi. Hän toivoo varsinaisen sopimuksen syntyvän mahdollisimman pian.
Bartholdsson lupaa yhtiön noudattavan Suomessa aggressiivista hintapolitiikkaa ja panostavan erityisesti puhelujen hintoihin.
Viestintäjohtaja Anna Saramäki Suomen 2G:stä sanoo, että prosessi on vielä kesken. Hän arvioi lopullisen sopimuksen syntyvän muutaman viikon aikana. Teknisten järjestelyjen jälkeen yhtiö voi aloittaa puhelinliikenteensä 2G:n verkossa ehkä muutaman kuukauden kuluttua.
Suomen 2G on gsm-verkko-operaattori, jonka omistaa kokonaan Finnet Oy. Finnet Oy:n omistavat puolestaan maakunnalliset puhelinyhtiöt. Finnet-ryhmän palveluoperaattori on DNA. Avoverkko-operaattorina 2G voi vuokrata verkkoa myös muille toimijoille.
Erilainen konsepti
Ruotsalaisyhtiöllä on varsin poikkeuksellinen markkinointimenetelmä. Yhtiö aikoo rekrytoida palvelukseensa yhdyshenkilöitä, joiden kautta liittymien markkinointi hoidetaan. Markkinointiyhtiö on Seven International.
Menetelmä on Suomessa tullut tutuksi muun muassa muovisten säilytysrasioiden markkinoinnissa. Matkapuhelinliittymiä ei tällä menetelmällä Suomessa ole markkinoitu.
PGFreen tavoitteena on saada Suomessa palvelukseensa muutaman kuukauden aikana noin 20 000 verkostomarkkinoijaa. Kunkin heistä on maksettava markkinointiyhtiölle 400 euron franchising-maksu. Verkkomarkkinoijien palkkioksi on kaavailtu kymmenen prosentin osuutta myymiensä liittymien myynnistä.
Järjestelmällä pystytään Bartholdssonin mukaan laskemaan markkinointikustannukset alhaisiksi, ja kilpailuvalttina yhtiöllä tulevat olemaan ilmaiset puhelut saman operaattorin asiakkaiden kesken.
Osakkuus yhtiössä
Järjestelmään liittyy myös osakkuus yhtiössä. Verkostomarkkinoijalle yhtiö tarjoaa myös kertaluonteista korvausta yhtiön osakkeiden muodossa jokaisesta myydystä liittymästä.
Seven International on jo ilmoittanut myös järjestävänsä syksyllä suunnatun osakeannin, jossa mukana oleville tarjotaan mahdollisuus ostaa yhtiön osakkeita. Tavoitteena on, että myyntiin tulisi 70 prosenttia markkinointiyhtiö Seven International Ab:n osakekannasta.
Markkinavalvoja Ville Kajala Rahoitustarkastuksesta kertoi, että PGFree yhtiölle lähetettiin jo 13. elokuuta pyyntö keskeyttää osakkeiden tarjoaminen yleisölle Suomessa. Rahoitustarkastus pyysi yhtiötä myös ilmoittamaan mahdollisesti jo osakkeita merkinneille, että tilanne on arvopaperimarkkinalain vastainen.
"Jos he tarjoavat Suomessa arvopapereita yleisölle, tulee yhtiön laatia esite. Ratan tulee hyväksyä esite ennen osakkeiden tarjoamista", sanoi Kajala.
Kajalan mukaan yhtiötä on myös kehotettu tarjoamaan jo osakkeita merkinneille mahdollisuutta purkaa merkintänsä.
Yli-insinööri Pekka Koskenheimon mukaan yhtiö ole ottanut mitään virallista yhteyttä Viestintävirastoon.
"Yhtiö ei ole tehnyt minkäänlaista teletoimintailmoitusta, eikä ole myöskään hakenut mitään numerotunnuksia", kertoi Koskenheimo.