Avaruussukkula Columbian tuhoutuminen helmikuussa johtui sekä teknisestä viasta että Yhdysvaltain avaruushallinnon toimintatavoista. Tähän lopputulokseen on päätynyt Columbian turmaa selvittänyt virallinen tutkijaryhmä, joka julkisti loppuraporttinsa tänään.
Sukkula hajosi 1. helmikuuta sen ollessa palaamassa Maan ilmakehään. Onnettomuudessa sai surmansa seitsemän astronauttia.
Varsinainen syy turmaan oli pala eristemateriaalia, joka irtosi sukkulan mukana nousussa kulkevasta erillisestä polttoainetankista. Eriste osui sukkulaan ja vaurioitti sen pintaa.
Nasan syyksi tutkijat puolestaan panivat sen, ettei avaruushallinnossa tartuttu useisiin mahdollisuuksiin selvittää vaurion laajuutta ja mahdollisia seurauksia Columbian ollessa vielä turvallisesti Maata kiertävällä radalla. Nasan insinööreille ei esimerkiksi toimitettu heidän useaan otteeseen pyytämiä satelliittikuvia sukkulasta.