Hallituksen esittämä lapsilisien korotusmalli on entisen sosiaali- ja terveysministerin, kansanedustaja Maija Perhon (kok.) mielestä täysin ristiriidassa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) väestöpoliittisten puheiden kanssa. Vanhanen on patistanut suomalaisia tekemään lisää lapsia.
Hallitus esittää ensi vuoden budjettiesityksessä, että vain ensimmäisestä lapsesta maksettavaa lapsilisää korotettaisiin. Kokoomus ehdottaa kaikille alle 7-vuotiaiden lasten lapsilisään 10 euron korotusta kuukaudessa.
Perhon mielestä kokoomuksen korotusmallilla voisi olla enemmän vaikutusta lastenhankintaan, vaikkei raha pelkästään ole siinä ratkaisevassa asemassa. Hän ihmettelee, ettei hallitukseen esitykseen sisälly lapsilisien sitomista indeksiin, vaikka eduskunta yksimielisesti tätä edellytti.
Keskusta on korostanut perheiden mahdollisuutta valita lapselleen sopiva hoitomuoto. Perho kyselee, miksi kotihoidon tuen korottamiseen ei ole budjettiesityksessä varattu euroakaan.
Perho arvioi, että eläkeläiset ovat pahasti pettyneitä budjettiesitykseen. Hallitus on luvannut seitsemän euron korotuksen kansaneläkkeisiin vasta vuoden 2006 alussa. Perho muistuttaa, että peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) lupasi vaaliesitteessään jopa 300 euron korotusta kansaneläkkeeseen.
Sairausvakuutusta
ei saa näivettää
"Mikä on hallituksen linja yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöhön terveydenhuollossa", Perho kyselee. Hän itse kannattaa, että lääkärit voisivat ottaa vastaan potilaita ja tehdä leikkauksia myös julkisen sektorin tiloissa yksityisesti. Kansallisessa terveysprojektissa esitetään tätä. Perhon mukaan asia ei ole ideologisista syistä edennyt.
Perho kummeksuu seuraajansa, sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) puheita yksityislääkärillä käyvien Kela-korvausten leikkaamisesta. Hän korostaa, että yksityislääkärillä eivät käy pelkästään niin sanotut hyvätuloiset.
Kokoomus patistaa
hoitotakuuta voimaan
Perho toivoo, että sairausvakuutusjärjestelmää kehitettäisiin eikä näivetettäisi. Hän toteaa, että sairausvakuutusrahoja säästyy, jos potilaat pääsevät hoitoon nopeasti.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä vaati kesäkokouksen päätteeksi, että hallituksen pitää tuoda eduskuntaan pikaisesti esityksen hoitotakuusta.
Hoitotakuulla velvoitetaan yhteiskunta järjestämään määräajassa erikseen määritellyt terveyspalvelut. Se on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2005.