Varusmieskoulutus Ivalon rajajääkärikomppaniassa loppuu vuoden 2005 alkuun mennessä. Varsinaista päätöstä asiasta ei vielä ole tehty, mutta käytännössä lakkautus on varma. Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Hannu Ahonen antoi tiistaina käskyn ryhtyä suunnittelemaan komppanian alasajoa, apulaiskomentajan sijainen majuri Erkki Matilainen Lapin rajavartiostosta myöntää.
"Käsky on käynyt ja alamme suunnitella toimenpiteitä."
Rajavartiolaitos hakee lopettamisella säästöjä. Säästyneet varat on tarkoitus kohdentaa laitoksen pääpainopistealueille, eli Helsingin satamaan ja maan kaakkoisrajan valvontaan. Molemmissa tehtävät lisääntyvät koko ajan ja niissä tarvitaan lisää henkilöstöä.
Samassa säästörytäkässä loppuu varusmieskoulutus Imatran rajajääkärikomppaniassa. Lakkautuksen kohteeksi joutuu myös Pohjanlahden merivartioston esikunta Vaasassa.
Matilainen sanoo ymmärtävänsä rajavartiolaitoksen tilanteen ja sen aiheuttamat muutostarpeet. Taustalla on rahoitusvajaus, jota valtio ei ole budjeteissaan oikaissut. Toimintamenoissa on seitsemän miljoonan euron vaje.
"Näen, että meidän on oltava säästötalkoissa mukana", Matilainen valaisee.
Ei irtisanomisia
Matilainen veikkaa, että muutosvastarintaa tulee esiintymään runsaasti, vaikuttaahan komppanian alasajo Ivalon työllisyyteen ja verotuloihin.
"Vaikka tässä puhutaan merkittävästä muutoksesta, työpaikkoja ajatellen se ei ole niin iso kuin äkkiä luulisi", Matilainen muotoilee. Komppanian palveluksessa on reilut 40 ihmistä. Kaikille lakkautus ei kuitenkaan merkitse muualle muuttoa. Esimerkiksi komppanian huoltotoimintoja käyttävät myös muut Lapin rajavartioston yksiköt.
Suoraan lakkautus tulee koskemaan 14 koulutustehtävissä olevaa työntekijää. Heidät sijoitetaan rajavartiolaitoksessa uudelleen sen muihin yksiköihin.
Matilainen sanoo rajavartiostossa jo totutun radikaaleihinkin toimiin, karsittiinhan puolet sen toimipisteistä viime vuosikymmenellä.
Matilainen ei usko, että lappilaisten motivaatio rajavartiolaitosta kohtaan heikkenisi merkittävästi. Hänen mukaansa laitoksen palvelukseen hakeutuu myös puolustusvoimien joukko-osastoissa koulutuksensa saaneita.
Lapin alueen rajojen vartiointiin rajajääkärikomppanian lopettaminen ei vaikuta mitenkään, Matilainen korostaa.
Merivartioliitto tyrmistynyt
Pohjanlahden merivartioston esikunta Vaasassa ajetaan alas jo ensi vuoden alkuun mennessä. Vartiosto yhdistetään Saaristomeren merivartiostoon. Lakkauttaminen merkitsee 20-30 henkilön siirtymistä toisiin tehtäviin.
Alan henkilöstöä edustava Merivartioliitto on tyrmistynyt esikunnan lakkautuksesta. Liiton mukaan lakkautuksella ei saavuteta sille asetettuja tavoitteita.
Merivartioliitto myöntää kuitenkin Rajavartiolaitoksen rahantarpeen ja vaatiikin laitoksen rahoituksen turvaamista.