Suomen naisten viestijoukkue on ottanut pronssia suunnistuksen MM-kisoissa Virossa.
Suomen kolmikko Venla Harju, Marika Teini ja Merja Rantanen hävisi kilpailun voittaneelle Ruotsille lähes neljä ja puoli minuuttia. MM-hopeaa vei Venäjä yli puolitoista minuuttia Suomen edellä.
Harju, Teini ja Rantanen iloitsivat kuitenkin mitalista, joka oli Suomelle kisojen toinen.
- Kuuma korvienväli oli Jämsän ämmällä tänään. Paljon oli tekemistä sen kanssa, että rastit ylipäätään löytyivät. Oli paljon, paljon pieniä virheitä, ankkuri Rantanen tunnusti.
Rantanen kertoi höpöttäneensä itselleen ääneen ennakoitavia kohteita ja yrittäneensä sitä kautta saada suunnistusta rullaamaan. Siihen hän ei yltänyt, vaikka selvästi mitalisijalla pysyminen paljon lohduttikin.
- Paljon jäi hampaankoloon, haluaisin olla hyvä ankkuri, uransa kahdeksannen MM-mitalin ottanut Rantanen harmitteli.
Suomen naiset uusivat viestin MM-pronssin viime vuodelta. Suomi sai Viron MM-kisoista yhteensä kaksi pronssimitalia. Venla Harju oli kisoissa Suomen joukkueen ykkösnimi kahdella pronssilla ja yhdellä nelossijalla.
Norja suunnisti miesten viestivoittoon - Suomen miesten viesti sakkasi avausosuuden jälkeen
Suomen miesten viesti lähti lupaavasti liikkeelle suunnistuksen MM-kilpailuissa Viron Vitipalussa, mutta kärkipään sijat karkasivat toisella osuudella ja lopulta tulos oli kahdeksas sija.
Viestikisan voitti Norja, joka uusi viime vuoden maailmanmestaruutensa. Voiton pohjusti keskimmäisellä toisella osuudella Norjalle lähes puolentoista minuutin karkumatkan varmistanut Olav Lundanes.
Norja voitti toiseksi sijoittuneen Ranskan lopulta minuutilla ja 16 sekunnilla. Kolmanneksi suunnistanut Ruotsi hävisi voittajalle 2.03.
Suomen joukkueen onnistuja ja sitä myöten myös itse tyytyväisin oli Miika Kirmula, mutta Aleksi Niemelle ja Fredric Portinille jäi mietittävää.
- Se oli sellainen suoritus, mitä lähdin hakemaan. Ykköselle luin oikeastaan tosi paljon ylimääräistäkin kartasta, että naulaan varmasti ykkösen ja siitä on aika paljon helpompi lähteä rakentamaan, Kirmula sanoi silmin nähden huojentuneena.
Niemeä harmitti sama asia kuin monta urheilijaa viestihistoriassa ennen häntä: hän ei pystynyt pitämään Kirmulan kuudetta sijaa kärkiporukassa, vaan sijoitus putosi kahdeksanneksi ja ero kärkeen venähti yli viiteen minuuttiin.
- Miika antoi tosi loistavan paikan lähteä. Kakkoselle tein pieneen virheen, mutta sain siitä suorituksen koottua. Varvaukseen asti meni ihan hyvin, oli hallittua. Sen jälkeen aloin väsyä, Niemi purki suoritustaan apeana.
Fredric Portin ei torstain keskimatkalla päässyt sinuiksi Vitipalun metsien kanssa, eikä ilme ollut oleellisesti iloisempi viestissäkään.
- Ei ollut täysosuma tänäänkään. En pystynyt näyttämään parastani tässä maastossa, olin aika epävarma. Mitalikamppailussa olisi viestissä mukava olla, mutta se olisi meiltä vaatinut venymistä, Portin sanoi.
Suomen miehet ovat viimeksi yltäneet MM-mitaleille Sotkamon Vuokatissa 2013, jolloin Mårten Boström huipensi kotikisat sprinttimestaruuteen.