Poliisin saamat tiedot Helsingin Temppeliaukion kirkon terroriuhasta ovat osoittautuneet paikkansa pitämättömiksi. Saadut alkutiedot kuitenkin vaikuttivat todenmukaisilta, keskusrikospoliisista kerrotaan.
Poliisilla oli Temppeliaukion kirkolla noin kolme viikkoa sitten näkyvä operaatio, jossa poliisin mukaan etsittiin rikoksesta epäiltyä henkilöä. Seuraavana päivänä kirkon edustalle tuotiin betoniesteitä.
- Todellista uhkaa ei siis ollut, mutta sellainen epäily informaation perusteella vahvasti meille syntyi. Kohde oli konkreettisesti nimetty, joten paikan turvallisuus piti varmistaa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho KRP:stä.
Esitutkinnan aktiivinen vaihe päätettiin perjantaina. Esitutkinnan nimikkeenä on ollut terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu.