Ulvilan murhan syyttäjän Kalle Kulmalan mukaan perheen vanhimman tytön olisi pitänyt nähdä ulkopuolinen tekijä tappelemassa isänsä kanssa, jos illan tapahtumat olisivat edenneet Anneli Auerin kertomalla tavalla.
Syyttäjän mukaan tytön havainto terassinovesta poistuvasta henkilöstä ei voi pitää paikkaansa. Hänen mukaansa kertomus hahmosta on niin niukka ja epämääräinen, että siihen voisi riittää pelkkä rikotun ikkunan ja sieltä näkyvän pimeän näkeminen.
Tyttö on kertonut käyneensä kolmesti katsomassa makuuhuoneeseen. Syyttäjän mukaan havainto poistuvasta henkilöstä ei voi ajoittua viimeiseen makuuhuoneessa käymisen aikaan, koska tyttö on kertonut kiljaisseensa tuolloin nähtyään verisen isänsä.
Syyttäjän mukaan tytär kuuli äitinsä kertovan hätäpuhelussa ulkopuolisesta tekijästä, eikä tytöllä ollut mitään syytä olla uskomatta sitä.
Vanhimman tyttären asianajajan Mika Kivikosken mukaan vanhimman tyttären havainnoille murhailtana on korkeat vaatimukset. Hän muistuttaa, että tytär on ollut tapahtuma-aikaan vasta yhdeksänvuotias ja tilanne on ollut kaoottinen. Kivikosken mukaan tytön on mahdoton muistaa jälkikäteen esimerkiksi sitä, miten on liikkunut talossa.
Kivikosken mukaan perheen pojan havainnot ovat epärealistisia ja sisältävät vääriä tietoja. Hän muistuttaa, että tyttö oli tilanteessa itse läsnä, mutta poika teki havaintoja oven takaa. Kivikosken mukaan esimerkiksi hätäkeskustallenteella kuuluva tytön kirkaisu on varmuudella aito.
Näppylähanskat puhuttivat
Myös näppylähanskat nousivat puheenaiheeksi Ulvilan murhan hovioikeuskäsittelyn viimeisenä istuntopäivänä ennen loppulausuntoja.
Anneli Auer ihmetteli, miten sängystä voi löytyä näppylähanska päivä sen jälkeen, kun sängyn lakanat on viety tutkittaviksi.
Auerin asianajajan Juha Mannerin mukaan poliisin teknisestä tutkimuksesta selviää, että poliisi on ottanut talteen näppylähanskan samana päivänä paitsi tekopaikan sängystä, myös naapuruston talosta.
Syyttäjän mukaan sama päivä johtuu siitä, hanskat on toimitettu poliisin tekniseen tutkintaan samana päivänä.
Miehensä murhasta syytettyä Anneli Aueria kuultiin videoyhteyden välityksellä Turusta.
Hovioikeuskäsittelyn loppulausunnot kuullaan tänään Vaasassa.
Viime joulukuussa Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin miehensä murhasta elinkautiseen vankeuteen. Auer tuomittiin äänin 2-1.
Hovioikeuden on määrä antaa tuomionsa Ulvilan murhasta vielä tämän vuoden puolella.