Hoon kiisti an­ta­neen­sa Kellyn nimen jul­ki­suu­teen

Britannian puolustusministeri Geoff Hoon kiistää olleensa vastuussa edesmenneen aseasiantuntija David Kellyn nimen vuotamisesta julkisuuteen. Hoonia kuultiin tänään Kellyn itsemurhaan liittyvissä kuulusteluissa.

Hoon kuitenkin sanoi, ettei hän pitänyt Kellyn suojelemista julkisuudelta oikeana ratkaisuna enää sen jälkeen, kun Kelly oli myöntänyt keskustelleensa BBC:n toimittajan kanssa. Toimittaja väitti myöhemmin Britannian hallituksen liioitelleen Irakin joukkotuhoaseuhkaa.

Hoonin mukaan Britannian pääministeri Tony Blair hyväksyi päätöksen olla suojelematta Kellyä.

Kelly surmasi itsensä pian Britannian parlamentin alahuoneen suorittaman kuulustelun jälkeen.

Hoon kertoi myös kuulusteluissa Kellyn tukeneen Britannian hallituksen Irakin-politiikkaa. Kelly oli ilmaissut kantansa kahvilassa, jossa miehet olivat sattumalta tavanneet. Hoon sanoi, ettei hän kuitenkaan ollut tiennyt, kuka hänen keskustelukumppaninsa kahvilassa oli.

Britannian pääministeriä Tony Blairia kuullaan Kellyn kuolemaan johtaneista tapahtumista huomenna.

Ilmoita asiavirheestä