Oulun kaupunginjohtajan Matti Pennasen maanantaina julkistama ehdotus kaupungin ensi vuoden budjetiksi ja lähivuosien toimintasuunnitelmaksi on saanut tyrmäävän vastaanoton. Sitä vastaan on ehditty jo osoittaa mieltä, ja sosiaalisessa mediassa käy melkoinen kuhina.
Kaupunkilaisten reaktio on ymmärrettävä, sillä Pennasen ehdotus merkitsisi tuntuvia leikkauksia totuttuihin palveluihin. Koulujen lakkautukset ottavat aina koville, samoin nyt mukaan tuleva erikoisluokkien poistaminen. Niinikään taattu keskustelun virittäjä on lasten kotona tapahtuvaa hoitoa tukevan Oulu-lisän lakkauttaminen.
Nyt ei kuitenkaan auta itku markkinoilla, sillä Oulun kaupungin talous on heikentymässä sellaista vauhtia, että jotain on pakko tehdä. Pelkkä suunsoitto ei vie mihinkään. Jos päättäjillä ja muilla kaupunkilaisilla on esittää Pennasen ehdotusta parempia menojen vähennyskohteita tai tulonlähteitä, ne kannattaa lyödä pöytään ennen marraskuun 4. päivää. Tuolloin talousasioita puidaan kaupunginhallituksen budjettiriihessä.
Oulun talouden tunnusluvut kestävät vielä vertailun muihin vastaavankokoisiin kaupunkeihin. Ongelma on kuitenkin sama kuin muualla: kehityksen suunta. Menot uhkaavat kasvaa tuloja enemmän eikä tälle näy loppua. Tässä suhteessa kaupunki on kuin valtio pienoiskoossa. Pulmat ovat samat.
Elinkeinoelämä Oulussa on parhaillaan suurimmassa murroksessa sitten 1990-luvun laman. Työttömyys on sen vuoksi maan keskitasoa selvästi korkeampi. Suuria odotuksia talouden nopeaan myönteiseen käänteeseen ei voida asettaa.
Päättäjiltä vaaditaan rohkeutta katsoa totuutta suoraan silmiin. Poliittiset ryhmät osoittivat ymmärtävänsä vaikeudet hyväksymällä vähän aikaa sitten remonttiryhmän nimissä ehdotuksensa palveluiden muuttamisesta. Ehdotus oli hyvä päänavaus, mutta siinä esitetyt toimenpiteet eivät muuta talouskehityksen suuntaa riittävästi.
Pennasen ehdotus menee pidemmälle. Se pitää sisällään remonttiryhmän toimenpiteet, mutta merkitsisi esimerkiksi sivistys- ja kulttuuripalveluissa lisäksi 15 miljoonan leikkauksia käyttömenoihin.
Poliittisten ryhmien ensikommenteissa kauhisteltiin kaupunginjohtajan ehdotuksen sivistys- ja kulttuurimenoihin kohdistamaa leikkausta ja sen seurauksena tapahtuvaa henkilöstömäärän vähennystä.
Taloustaantuman keskellä juhlapuheissa on nostettu tavan takaa esille vaatimus palvelurakenteiden muuttamisesta. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että asioita ei ole varaa tehdä enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Harvalla on kuitenkaan viisastenkiveä siihen, miten palvelut voitaisiin toteuttaa nykyisessä laajuudessa oleellisesti vähemmällä rahalla.
On tunnustettava se tosiasia, ettei entinen meno voi jatkua. Kysymys on niin suuresta tulojen ja menojen epäsuhdasta, ettei sitä voida peitellä kosmeettisin tempuin. Toimintoja on pakko supistaa. Poliittista viisautta on löytää keinoja, joiden haittavaikutukset ovat mahdollisimman pienet.
Pääkirjoitus