Jarkko Nieminen on kukistanut ranskalaisen Nicolas Mahutin 6-2, 6-4, 7-5 tenniksen Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella. Karsintojen kautta turnaukseen noussut Mahut harasi sinnikkäästi suomalaista vastaan ja pakotti Niemisen tekemään töitä tosissaan.
Nieminen johti kolmatta erää jo 5-3, mutta ranskalainen kiri tasatilanteeseen 5-5, vaikka tarvitsi viimeisessä erässä hoitoa karsinnoissa saamaansa reisivammaan. Nieminen piti seuraavaksi oman syöttönsä ja päätti ottelun seuraavassa pelissä neljännellä ottelupallollaan, kun Mahutin lentolyönti painui pitkäksi.
Nieminen kohtaa toisella kierroksella voittajan Argentiinan David Nalbandianin ja Saksan Philipp Kohlschreiberin välisestä ottelusta. Nalbandian on sijoitettu turnauksessa sijalle 13, kun taas saksalainen on sijoittamaton.