Tanskassa tarkkailuun otetulla henkilöllä ei ole ebolaa, kertoo TV2 News.
Kyseinen henkilö oli juuri palannut Länsi-Afrikasta, ja hänellä oli kuumetta. Hänet otettiin tarkkailtavaksi Hvidovren sairaalaan Kööpenhaminassa.
Henkilö oli ollut Lääkärit ilman rajoja -järjestön työssä Länsi-Afrikassa.
Kiinasta ebolalääkettä Afrikkaan
Myös Kiina on lähettänyt kokeellista ebolalääkettä Afrikkaan, kertoo lääkeyhtiö Sihuan Pharmaceutical uutistoimisto Reutersille. Toistaiseksi JK-05-nimistä lääkettä ei ole testattu ihmisillä. Lääke on tarkoitettu kiinalaisille avustustyöntekijöille mahdollisia tartuntoja varten.
Ebolalääkkeitä kehitetään useissa lääkeyhtiöissä eri puolilla maailmaa. Joitakin on jo kokeiltu sairastuneiden hoidossa.
Sierra Leonessa, Liberiassa ja Guineassa asuu tuhansia kiinalaisia. Lisäksi alueella on satoja avustustyöntekijöitä. Kiinan kansalaisia ei tiettävästi ole sairastunut ebolaan.
Ebolaan pitää alkaa suhtautua Yhdysvalloissa nykyistä vakavammin, sanoo presidentti Barack Obama. Hänen mukaansa Dallasin ebolapotilaan hoitoon ja uusiin tartuntoihin johtaneet tapahtumat pitää selvittää tarkoin, ottaa niistä opiksi ja viedä viestiä maan muihin sairaaloihin.
Obama ei kuitenkaan usko taudin laajaan leviämiseen Yhdysvalloissa.
Länsi-Afrikan ebolaepidemiassa on kuollut jo yli 4 500 ihmistä. Maailman terveysjärjestön mukaan uusia tartuntoja voi pian ilmaantua 10 000:n viikkovauhdilla.