DNA:lla yhä on­gel­mia liit­ty­mien siir­rois­sa

Viestintäviraston mukaan matkapuhelinoperaattori DNA:n asiakkaat joutuvat yhä kärsimään muita operaattoreita pidemmistä viiveistä kännykkänumeron siirtojen yhteydessä. "DNA:lla on ollut selvästi enemmän ongelmia kuin muilla operaattoreilla", kertoo viestintäviraston verkkoasiantuntija Pekka Sillanmäki.

Viestintäviraston mukaan matkapuhelinoperaattori DNA:n asiakkaat joutuvat yhä kärsimään muita operaattoreita pidemmistä viiveistä kännykkänumeron siirtojen yhteydessä.

"DNA:lla on ollut selvästi enemmän ongelmia kuin muilla operaattoreilla. Heillä tämä ruuhkan selvittely vielä jatkuu", kertoo viestintäviraston verkkoasiantuntija Pekka Sillanmäki.

Sillanmäen mukaan Sonera ja Saunalahti ovat selviytyneet ruuhkistaan nopeammin. "Näitä yhtiöitä koskevat valitukset ovat käyneet äärimmäisen vähiin."

Sillanmäen mukaan yksittäistapauksissa uuden liittymän avaaminen on kestänyt jopa kuukauden. Hän kuitenkin muistuttaa, että kokonaisuutena numeronsiirto on hiljalleen saatu toimimaan niin kuin pitääkin. Numeron siirtämisen viive saa lain mukaan olla korkeintaan viisi työpäivää. Vanhan liittymän sulkemisen ja uuden avaamisen välinen katkos saa kestää enintään kymmenen minuuttia.

DNA:n toimitusjohtajan Ari Tolosen mukaan siirtoaikojen venyminen johtuu siitä, että yli 20 000 asiakasta on siirtynyt tai siirtymässä yhtiön asiakkaiksi.

"Automaattinen liittymien avausjärjestelmä tukkeutui, ja jouduimme siirtymään hetkeksi faksien käyttöön. Nyt automaatti on taas käytössä, mutta joudumme purkamaan faksipinoa yötä päivää, ja siinä inhimillisten erehdysten riski kasvaa."

Tolosen mukaan DNA:n siirto-ongelmista pitäisi tulla historiaa syyskuun aikana. DNA aikoo myös perustaa oman asiakaspalvelulinjan numeronsiirtoasiakkaille.

Ruuhkat ja niistä aiheutuvat ongelmat kehkeytyivät sen jälkeen, kun säädös kännykkänumeron siirrettävyydestä eli ikinumerosta tuli voimaan 25. heinäkuuta.

Ruuhkat asiakas-palveluissa kismittävät

Innokkuus siirtää liittymiä yllätti operaattorit ja viestintäviraston. Elokuun puoliväliin mennessä liittymiä oli siirretty yli 25 000, kun odotukset liikkuivat muutamissa tuhansissa.

Esimerkiksi Kalevan verkkolehden keskustelualueelle kirjoittaneet ihmiset ovat olleet tyytymättömiä myös operaattorien asiakaspalveluihin, joihin soittajat eivät tahdo päästä läpi lainkaan.

"Tämä on kieltämättä ollut myös ongelma, johon DNA ja muutkin operaattorit lupasivat puuttua lisäämällä henkilöstöä asiakaspalveluihinsa", sanoo Sillanmäki.

Siirroissa ilmenneiden ongelmien ja asiakkaiden valitusten takia virasto pyysi selvityksen Soneralta, Saunalahdelta ja DNA:lta. Myöskään Radiolinjan asiakkaat eivät ole välttyneet viiveiltä, vaikkei yhtiöltä selvitystä vaadittukaan.

Vastauksissaan operaattorit lupasivat toimenpiteitä numeron siirrosta aiheutuvan viiveen ja vanhan liittymän sulkemisen ja uuden avaamisen välisen katkosajan saamiseksi määräysten mukaisiksi. Kokonaisuutena operaattorien selvitykset tyydyttivät viestintävirastoa, eikä se nähnyt aihetta jatkotoimenpiteisiin.

Ilmoita asiavirheestä